Olen jo pitkään pohtinut vähän kaikkea, mutta erityisesti tunteet viime vuosina ovat olleet pohdinnan aiheena, etenkin siinä vaiheessa, kun kuulin Uchiha Madaran puheen, niin se sai minut pohtimaan ja miettimään asioita. 

Olin päätynyt, siihen, että kipu on tunteiden keskipiste ja ilman sitä ei olisi muita tunteita, sillä kipu aiheuttaisi muut tunteet reaktiona ja sivu vaikutuksena. Yksi mielestäni vahva todiste, jonka olin pohtinut oli, että mitä enemmän kokee kipua, sitä vähemmän kokee mitään ja sitä synkemmäksi muuttuu. Voidaan siis sanoa että, mitä enemmän kokee kipua sitä enemmän muuttuu elottomammaksi. Suurin osa asioista mitkä ovat olemassa nykytiedon mukaan ovat elottomia, joten tästä päädyin, siihen että kipu on normaali ja neutraali tunne joka normalisoi meidät muun materian kanssa, elottomaksi. 

Muut tunteet olisivat reaktioita ja sivuvaikutuksia kivusta, sillä perusteella, että otetaan vaikka rakkaus. Toinen erittäin vahva ja voimakas tunne. Kun kokee kipua, on suurempi tarve rakkaudelle paikkaamaan kipua, mitä koet. Tuossa jo voi huomata, että tämä ensimmäinen pohdintani, että kipu olisi tunteiden keskipiste ei pidä paikkaansa, esim sillä että voi huomata, että muita tunteita esim juuri rakkautta tarvitaan, jotta voi kokea kipua. Pohdin ja ymmärsin, että rakkaus on välttämätön asia elämälle, ilman sitä lisääntymistä ei kävisi. Tästä sain idean, että rakkaus on kaiken keskipiste sillä se on välttämätön elämälle, se antaa meille käskyn suojella ja auttaa muita. 

Nyt minulla oli siis kaksi näkökulmaa. Että kipua olisi kaiken keskipiste ja että rakkaus olisi kaiken keskipiste. Tästäkin voi huomata, että nämä kaksi ovat toistensa kanssa vahvasti tekemisissä, ja ymmärsin että kaikki riippuu näkökulmasta. Se, miten ajattelet ja ymmärrät asiat, niin siitä koostuu koko todellisuutesi. 

Ja nyt haluan kysyä. Jos voisit. Suojelisitko muita kokemaltasi kivulta, koska tiedät kuinka paljon asiat voivat sattua? Vai antaisitko muiden kokea kivun, minkä sinä olet kokenut, jotta ihmiset ymmärtävät sinua?