Olen pohtinut paljon elämääni viimeisen kuukauden aikana. Toteutin unelmani ja se on muuttanut oikeastaan kaiken eikä silti yhtään mitään. Ehkä suurin muutos on tapahtunut oman pääni sisällä. En enää tiedä kuka olen.
   En enää osaa sanoa, mitä haluan elämältäni. Ennen osasin nimetä, että haluan tehdä sitä ja tätä, saavuttaa tuon ja tuon ennen kuin kuolen.
   Mutta nyt olen alkanut miettimään kaikkea tarkemmin. En taida olla ainut, jolla on elämässään vaikeuksia. Eivätkä minun kokemani vaikeudet ole edes pahimmasta päästä.
   Näin muutama viikko sitten videon, jossa ensimmäisellä henkilöllä oli helikopteri. Ferrarilla ajava näki sen ja haaveili omistavansa sellaisen. Hänen vierellään meni ihminen maasturilla, ja tämä haaveili omistavansa ferrarin. Näin jatkui samalla tavalla, aina siihen asti, kunnes päästiin kävelijään, joka haaveili omistavansa edes pyörän. Ja sitten tapahtui jotain, joka sai minut pysähtymään.
   Kuva siirtyi kerrostalon parvekkeelle. Siellä istui pyörätuolissa ihminen, joka katseli hiljaisena alas ja huomasi kävelijän. Sen saman, joka oli haaveillut pyörästä. Ja tämä pyörätuolissa istuva ajatteli mielessään: "Oi, kunpa minulla olisi edes toimivat jalat."

Pysäyttävää.

Jäin miettimään tätä, ja mietin yhä. Me toivomme asioita, aina vain lisää, mutta emme osaa iloita siitä mitä meillä jo on. Emmekä varsinkaan osaa ajatella, että jollain toisella on asiat vielä huonommin. Yleensä niitä, jotka kaipaisivat meidän tukeamme ja apuamme, kiusataan ja työnnetään syrjään. "Itse ovat elämänsä järjestäneet", ajattelemme ja jatkamme matkaamme valittaen vain omista ongelmistamme.
   Me jokainen olemme jollain tavalla rikkinäisiä. En usko, että nykymaailmassa on enää yhtäkään täysin ehjää ihmistä. Jokainen on kokenut jotain, joka on haavoittanut.
   Ehkä voisimme oppia auttamaan toinen toistamme sen sijaan, että valittaisimme omia ongelmiamme kaiken aikaa. Veikkaan, että videon pyörätuolissa istuva olisi ollut ikionnellinen, jos hänen katsomansa kävelijä olisi jonain päivänä seissytkin hänen ovensa takana ja ehdottanut yhteistä retkeä lähipuistoon, luvaten työntää pyörätuolissa istuvaa.
   Jos pysähdyt miettimään, ehkä sinäkin huomaat lähelläsi jonkun, joka tarvitsee apua. Ehkä voisit ensi kerralla olla se, joka hymyilee sille haisevalle ja rumalle luokkalaiselle koulussa - ei ivaten, ei ylikatsoen, vaan ystävällisesti. Se voi pelastaa hänen elämänsä. Mistä tiedät, vaikka sinun pieni, vilpittömästä auttamisen halusta tehty tekosi saisi jonkun pohjamudissa makaavan perumaan vaikkapa itsemurhapäätöksensä?
   Lopetetaan se toisten ivaaminen. Ei edesauteta enää yhtään itsemurhaa tässä maassa tai edes maailmassa. Kuinka hienoa olisi jonain päivänä kuulla sen hyljeksityn tyypin suusta sanat: "Sun tekos pelasti mun hengen. Mä olisin tappanu itteni sinä päivänä, mutta sä tulit ja autoit mua, enkä mä tappanu itteeni. Kiitos."

Elii oon tällainen perus teenager ja joo en ny yhtää tiiä, että mitä mä tänne kirjoittelisin:D Jos joku ikinä tulee lukemaan tämän voisitko selittää mikä tämä blogi homma täällä oikein on¿

Mutta kun mulla ei oo nyt mitään tärkeää tänne kirjoittavana (lol ihan niiku ikinä tulis olemaan) niin kysyn nyt vaikka teidän mielipidettänne kun mulla yks kouluhomma tulossa tästä aiheesta: Onko teidän mielestä e-sportti oikeasti urheilua?

Jos ketään nyt välttämättä kiinnostaa niin minun mielestäni sitä ei tulisi kutsua urheiluksi. Onhan nyt eri asia oikeasti tehdä jotain kun istua koneen äärellä ja pelata. Mitä mieltä te olette?

Moi!

Mielenkiintoni asiaan liittyen heräsi kun katselin youtubessa videoita jotka kertoivat siitä mitä tapahtuu kun ei vedä käteen tietyn aikaa. Tajusin että jos joku tekee silleen ni kait sillä on peränsä että se tuottaa tietynlaisia tuloksia. Sen ymmärryksen jälkeen aloin katselemaan lisää videoita jotka liittyivät asiaan. Pääsin videon eteen josta en paljoa ymmärtänyt. Se kertoi jostain nesteestä joka nousee selkärangan alimpien luiden pumppaamana selkäerankaa pitkin päähän asti. Se video oli hieman hämmentävä koska koulussa sellaista ei oltu kerrottu meidän biologiasta. Tätä prosessia kävin läpi aika pitkään että pystyin hyväksymään ja ymmärtämään että meidän sisällä on todellakin jokin neste joka menee aivoihin takaisin jos olosuhteet ovat oikeat.

Jos siis masturboi niin aivot tulemisen hetkellä vapauttaa moninkertaisesti dopamiinia joka on mielihyvä huumetta ihmiselle. Ihmisen dopamiini reseptorit vähenevät koska katsot pornoa. Mitä useammin katsoo sitä voimakkaampaa sitä haluaa katsoa ja enemmän kerralla. Ei riitä enää yksi ruutu vaan pitää olla monta ruutua ja monta naista. Kun testosteroni on kulutettu tulemalla kerran päivässä tai useammin niin mieshormooniin vajaus tekee sen että naishormoonit on aktiivisemmassa asemassa miehen kropassa. Tämä johtaa siihen että mies luulee olevansa enemmän feminiininen kuin maskuliininen, Eihän siinä mitään väärää ole mutta yksilön kemialliset prosessit ohjailee yksilön käyttäytymistä noinkin paljon. 

Mitä se neste sitten tekee kun se menee aivoihin? No sen te saatte itse opiskella jos sen haluatte tietää. Lyhyesti sanottuna sen tarkoitus on näyttää ihmisen elämän aikana miten yksinkertaista kaikki oikeasti on. Se mitä on sisällä on ulkona, As above so below. Maailma heijastaa sen mitä sisälläsi tapahtuu. Makrokosmos ja mikrokosmos.

Kaikki tämä on ihmisen opittava jotta hän ymmärtää kuka hän on ja miksi hän täällä on. Mikä on tarkoitus?

Miksikö kerron tälläisia asioita?

Mulla on tarkoitus ja sen täytän olemalla oma itseni. I get paid by being me :)

Moi! Päätin kokeilla blogin pitämistä, sillä en oo koskaan sitä tehnyt ja ois kiva tietää millasta se on :DDD Tänne liityttyäni huomasin, että se on mahdollista ja mikäpä siinä, kun voisin kokeillakin sitä :D Mut jos sitä suoraan asiaan menis mutkistelematta sen enempää.

Olen siis ihan tavallnen piakkoin 19 vuotinen miehenalku Pohjois-Savosta. Harrastuksiini kuuluu lentopallo, pingis, tennis, sulkapallo, musiikki, polkupyöräily ja korttitemput. Näistä mun top 3 on lentopallo, musiikki ja pingis.

Lentopallossa vuosia on 5 tai 6? En pelaa missään sarjassa, olen vain aktiivinen harrastelija :D Musiikin aloitin kanssa 2014 syksyllä rummuilla, 2015 keväällä kitaralla, 2015 syksyllä bassolla ja 2018 keväällä koskettimilla. Musiikkimakuuni kuuluu kaikki mahdollinen paitsi dubstep ja nykynuoret artistit Robin, Isac Elliot, Justin Bieber jne. Mutta ehdottomasti eniten nautin metallista ja rockista, vaikkakin paljon muita ihania genrejä on. Pingiksen kanssa aloitin vuonna 2014 syksyllä ja en ole mikään kilpailija, mutta olen kyllä itsevarma omista taidoistani :DD

Opiskelen siis lukiossa viimeistä vuotta ja sen jälkeen tammikuussa 2020 minua odottaa armeija. Toivon myös, että armeijan jälkeen vuonna 2020 syksyllä pääsisin aloittamaan opiskelut Jyväskylässä matematiikan-, liikunnan- ja musiikinopettajana. Se olisi oikea unelma-ammatti minulle!

Rakastan eläimiä!! Meillä tosin on vain yksi koira chihuahua Justus :D Mutta on meillä aiemmin ollut myös kissoja, hevosia ja lisää koiria :D 

Tässä lyhyt esittely minusta :D Mitä näihin blogeihin tulee, niin saatan tehdä lisää tai en :D Ei voi tietää :DD Tämä on vain kokeilu, josta saatan innostua tai en :DD Mutta, jos sulla on kysyttävää tai kommentoitavaa nyt tai joskus myöhemmin niin heitäppä niitä :D Hassua, että sanoin noin, koska en odota, että mun blogeja luetaan :DD Ehkä mulla kummiski joku pieni toivon kipinä on, että edes yksi lukisi... :D

Mutta joo palaillaan seuraavan blogin merkeissä, jos joskus sellainen tulee :DDD

Oon aina ollu huono alottaa mitään...

Mut jees. ollu taas kaikenmoista mielen päällä.. Joistakin haluun kirjoittaa, toisista taas en.. Riippuu mistä suunnasta mitäkin katsoo.. Nyt uskaltauiduin kuitenkin kirjottamaan jotain, vaikka nää fiilikset tulee jostain syystä aina vastaan tai mieleen öisin. Aloitus tai minkätahansa askareen tai asian kanssa oon aina ollut huono aloituksessa.. Tykkään jos asiat menee luontevasti ja jos ei mene, niin siihen on todella vaikeaa tarttua.. Niinkuin oon joskus aiemminkin todennut, oon vähän outo.. Tai en niin vähänkään, mutta se on osa mua niin mitä sitä muuttamaan.. Yritän oppia hyväksymään itseni ja ympäristöni semmoisenaan, jotta siitä saa kaiken hyödyn irti.. Helppoa tämäkään ei tietenkään ole, mutta yritystä ainakin piisaa lähes loputtomiin..Yritän ehkä vähän liikaa, pitäisi yrittää enemmän keskittyä tekemiseen, toisaalta kun on aina yrittänyt ja joskus ihmeen kaupalla jossain onnistunut.. Sitä helposti pyllähtää jos ei oo varuillaan.. Mielummin oon varovainen kuin varma semmosella maaperällä mitä en tunnista omakseni.. Kaiketi etsin edelleen hyväksyntää, vaikka uusien ihmisten kanssa oon mielummin se erakko, yksinäinen susi kuin ns. tarjoomassa palaa elämääni heti ensimmäiselkle uudelle kasvolle.. Pokerissakin vaswta lopuksi paljastetaan kortit ja sitä ennen laitetaan ne vain mieleen, jotta niitä voisi käyttää parhaalla tavalla.. kukaan ei lähde leikkiin mukaan, jos toinen tietää mikä on loppulos ja se ei välttämättä ole mieleen.. 

Välistä oon miettinyt mihin tää maailma on menossa.. Joo ja maailmalla tarkoitan lähinnä rakasta maatamme suomea.. Tuntuu välistä että kaikki vaan uudistuu ja vanhat arvot ja meriitit katoavat.. Jäävät niinsanotusti uuden jalkoihin.. Mutta sepä juuri mua ahdistaakin ehkä eniten.. Ennen ajateltiin että kaikki oli paremmin ja nykyinen on lähes aina huonompaa.. Onko asia lopulta niin.. Veikkaisin että ei muuten ollut.. lama joka vaivaa edelleen, kehittymättömämpi lääketiede ja kaikki muut perusairaudet olivat valloillaan.. Ehkä elämä oli hieman yksinkertaisempaa, mutta parempaa? En itse ehkä allekirjottaisi tuota.. Kaikki asiat vaatii sen vastavoimansa, eihän niitä muuten olisi mitään mieltä lähteä vertailemaan..Nykyään tuntuu silti että kaikki vastaukset löytyy googlesta ja jos johonkin ei tiedetä vastausta se on turha asia.. Pistää hymyilyttään jollain irkikurisellatavalla edelleen tuo ajattelu.. Kunpa joskus ihmiset pystyisivät itse päättämään jotainb tai vain pohtia onko jokin asia niin tai ei.. Antaa oman omatunnon päättää onko se oikein tai kysyä toiuselta neuvoa.. Ihmisten pitäisi kommunikoida enemmän, eikä vain ihmetellä viestintävälineiden välityksillä onko kämmenessä oleva syylä tummuneempi kuin eilen.. itse ajattelen niin paljon että välistä joudun syömään lääkkeitä jotta voin ikäänkuin sammuttaa koneen edes yöksi.. Ja tämä olo kun saa nukkua ja olla tajuamatta tuon taivaallista mistään on melkein parasta mitä tiedän.. On vaan jotenkin jo melkein levollista ajatellakin että ei tarvitse keskittyä mihinkään tai edes muuten olla kun vaan saa päänsä sammumaan hetkeksi.. Usein kun olin pahimmilani masentunut en juurikaan muuta voinut/halunnut tehdä kuin olla ja nukkua.. mutta unetkin ovat petollisia, sillä välistä tulee olo että kaikki valuu hukkaan.. Ei saa mitään aikaan kun käyttää kaiken kalliin aikansa vain uneksimiseen.. Tämäkin on suuri ongelma joka ahdistaa lisää jo valmiiksi ahdasta elämää... 

Elämässä Pitää Olla Strösseliä -RM