Damn.. Tää on niin jotenki niin vaikeeta mulle, mutta pakko kokeilla. 

Jossain vaiheessa sitä täytyy vaan myöntää omat heikkoudet, jotta voi alkaa työstämään niitä.

Hyvin pitkään olen elänyt omassa kuplassani. Kuplassa jossa luulin, että "hei kaikki on ok." 

Ennemmin tai myöhemmin siinä käy kuitenkin se, että todellisuus tulee ja vetäsee sua turpiin. 

En ole koskaan kokenut olevani yksinäinen, mutta olen alkanut kyseenalaistamaan sitä. Yksinäisyys.. kauhea asia jota en toivo kellekään.

Suomi on oikeasti mahtava maa ja en ota itsestäänselvyytenä niitä etuja, joita sain siinä vaiheessa kun voitin elämän- lotossa ja synnyin tänne. 

Mutta jokaisessa maassa on omat ongelmansa. Se että nämä ongelmat tapahtuu ns. hyvinvointivaltiossa ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä kuuluisi ottaa tosissaan. Nyt puhun siis mielenterveysongelmista.

Miksi Suomessa on niin paha tilanne mielenterveysongelmien suhteen? Mielestäni syy on arjessa. Meidän Suomalaisten arki on harmaampaa, kuin tie. Tasapaksua, toistuvaa, tylsää. Ei sillä ettenkö arvosta tätä. Mutta täällä hoidetaan masennusta ihan väärin. Miten joku masentunut ihminen paranee lääkekasalla ja sairaspäivärahan turvin? Hei hienoo jos se toimii jollakulla, muttei minulla. Masennus ajaa yksinäisyyteen (oletan ainakin) ja yksinäisyys taas pahentaa masennusta. Kukaan yksittäinen ihminen ei voi mielestäni kuitenkaan antaa yksiselitteistä vastausta ja ratkaisua näihin. Jotta pystyisimme oikeasti vaikuttamaan tapaa, jolla hoidamme näitä ongelmia, silloin pitäisi aloittaa ihan tyhjältä pöydältä. Masennus loppuu vasta sitten, kun ihmisiä ei ole enää.

Haluaisin niin kirjoittaa lisää, mutta ehkä joku toinen kerta. Ehkä ensikerralla mietin tekstin rakennetta, jotta siitä joku muu saisi selvää.

Haluaisin tässä vaiheessa sanoa, että näillä kirjoituksilla ei ole varsinaista päämäärää. Hukkuisin vain muuten omiin ajatuksiini, joten koin hyvänä ideana hieman vuodattaa niitä täällä. Suosittelen kokeilemaan!

Hyvää yötä! -P

Kaikenlaisesta muusta asiasta täälläkin puhutaan paitsi yhteiskuntanne sisäisistä vääryyksistä - ne ovat tabuja.

Tabut esille siis jotta tämäkin laittomuus voisi teoriassa joskus loppua:

http://lentonenhenri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259110-suomi-rakastaa-elainraakkaysta

Töitä tehdessä näkee ja kokee paljon asioita joita ei normaalisti edes huomaa... Asiakaspalvelu on raskasta välillä, ja on ihmisiä jotka ei vaan pysty tekemään sitä työtä. Itsellä ei ole sitä ongelmaa.

Monta vuotta on ollut netussä asiaa siitä kuinka lapset ja nuoret käyttävät liikaa puhelimia. Ja se on aika totta. On minulla itsellänikin sitä ongelmaa, mutta hauskaa mitä löysin tästä oli, : olin töissä (shelli) kaksi poliisia saapui kahville ja munkille. He istahtivat pöydän ääreen ja molemmat vaikani ja otti puhelimen esiin... Koko tuona aikana mitä he istuvat niissä penkeillä he selasivat puhelinta. Ei välttämättä kaikkien mielestä ole niin hauska juttu mutta itselleni se on vaan kun huomaa tuollaisia asioita. 

Itse toivoisin että jokainen meistä ei selaisi sitä puhelinta jos on joku jolle jutella. Mutta muistakaa jokaisella omat mielipiteet.