Koulupäivä oli jälleen takanapäin. Tuttuun tapaani istuin huoneessani selaten paksua unikirjaani, vaikka minun pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun, kuten läksyihini. Mutta juuri nyt se ei jaksanut innostaa minua.  Olen Yumiko Park, lukion ekaluokkalainen 17 vuotias tyttö. Minulla on suklaanruskeat melko pitkät hiukset ja pidän valkoisista vaatteista, joita usein näkee ylläni. Olin niin ajatuksissani unikirjaa selatessani, että säpsähdän oven ääntä. Äiti oli palannut töistä.

”Yumiko taasko sinä haaveilet? ”
 ” Sinun pitäisi keskittyä opiskeluusi, eikä tuohon kirjaan, joka joutaisi kaatopaikalle. ”
 ” Uskallatkin viedä tätä yhtään mihinkään, tämä on minulle tärkeä. ”

Kuulin äidin sanovan jotain ikävää aarteestani, mutta koetin sulkea korvani. Vetäydyimme kumpikin omiin huoneisiimme emmekä loppu iltana puhuneet toisillemme mitään.Tämä ei ollut läheskään ensimmäinen ilta jolloin riitelin äidin kanssa ja jolloin hän haukkui harrastustani tulkita uniani. Nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, on kai se hieman erikoista touhua että haluaa selvittää uniensa merkityksen ja tutkia niitä niin kuin niillä olisi jokin tarkoitus. Mutta harrastuksensa kullakin ja unet ja niiden ymmärtäminen on minun harrastukseni, sanoi äiti siihen mitä tahansa.