Hei! Tässä käsittelen aihetta, joka koskettaa minua itseäni erittäin henkilökohtaisesti. Olen äärimmäisen huomionkipeä ihminen. Nautin usein ihmisten kanssa väittelemistä kun saan jonkinlaisen vastineen. Nautin kun saan positiivista tai negatiivista. Törkeät sanat ei oikeastaan enää loukkaa minua, koska olen tottunut niihin koko elämäni aikana. Olen oppinut pitämään kaikenmaailman idiootteja huumorin lähteenä itselleni. Idiooteilla tarkoitan tässä tapauksessa ihmisiä, jotka tuhlaavat aikaansa aukoakseen päätä muille. 

Itselläni on ollut youtubekanava vuodesta 2011. Katsoin tänään katsojalukuja ja muita koko siltä ajalta. 2011-2012 sain aina uudelle videolle 1000 katsojakertaa. Se oli aikaa jolloin olin tyytyväinen. Haluan, että mietteitäni huomioidaan ja tekemääni taidetta tsiigataan/kuunnellaan. No tänä päivänä   saan uudelle videolle 80-200 katsojakertaa. Pikku hiljaa itsevarmuuteni on hiipunut katsojalukujen myötä. Olen huomannut, että olen alkanut miettimään enemmän mitä sanon, mitä kirjoitan biiseihini. Stressi valtaa kaiken. 

Haluan huomiota useasta eri syistä. Edistääkseni oikeudenmukaisuutta maailmassa ja haastaakseni hierarkian. Olen ollut koko elämäni luuseri enkä suostu hyväksymään sitä. Luuserius on jo iskostunut mun selkäytimeen niin vahvasti, että usein kun teen jotain biisiä tai videota ajattelen "Miksi panostaa, koska paska siitä tulee joka tapauksessa" ja sitä myötä sitten kaikki on tullut hutaistua niin sanotusti vasemmalla kädellä. 

Ystäviä ei ole paljon. kaveripiirit vaihtelee. Harva ystävistäni tietää minun historiaa ja ei ole nähnyt elämäni rankkoja kokemuksia, jonka vuoksi ei välttämättä pysty suhtautumaan. Suurinosa kavereistani asuu muilla paikkakunnilla. sitä myötä sitten yhteydenpitokin hiipuu, jos kumpikaan ei jaksa matkustaa. Yleensä itse olen nauttinut matkustamisesta mutta varsinkin kun usein olen matkoilla, niin joskus sitä tykkää olla kotonakin. 

Koti, mitä se merkitsee minulle. Se merkitsee minulle betonihelvetin keskellä olevaa huonetta, joka ei ole koti, vaan tyhjiö isossa rakennuksessa ilman omaa pihaa. Talossa on 7 kerrosta ja 3 rappua. Asukkaita siis riittää. Kuitenkin tämä talo on täynnä robotteja, joista harvat edes tervehtivät. Olen koko maailmalle näkymätön ja siksi toivoisin jonkun huomaavan minut. 

Koen itseni hyvin yksinäiseksi. En ole syrjäytynyt tällä  hetkellä, koska pinnistelen koko ajan sitä vastaan.