Olen harrastanut rap-musiikin tekemistä vuodesta 2008 lähtien ja kehittynyt huimasti. Monissa asioissa mitä olen harrastanut, olen kyllästynyt todella nopeasti, koska en ole ollut tyytyväinen tuloksiini. Räppäyksen aloittaessani en tajunnut olevani paska, joten jatkoin, jatkoin ja jatkoin, ja kehitystä tuli. Siinä vaiheessa parisen vuotta harrastaneena tajusin, että kuinka paljon olin kehittynyt ja päätin jatkaa. Räppääminen ei ole enää minulle harrastus vaan elämäntapa. Ilmaisen näkemyksiäni, heitän läppää, puran tunteitani. Se on taiteen muoto minulle, jolla pystyn purkamaan inspiraatiotani. 

Viimeiset pari vuotta, olen alkanut stressaamaan biisejäni. Alkanut analysoimaan mitkä menee pieleen. Sitä kautta on mennyt siihen, että joudun käyttämään useita kokonaisia päiviä, eikä tasoero siltikään ole huomattava. Moni biisi mistä olen saanut kehuja on meinannut jäädä sen vuoksi julkaisematta jne. Musiikki ja sen tekeminen on minulle niin tärkeää, että se aiheuttaa stressiä. 

Kun teen musiikkia itselleni, minua ei kiinnosta vaikka biisi olisi ihan paska. Kuitenkin vajaan 8 vuoden sooloilu on alkanut tympiä ja alkanut toivomaan yhteistyökumppaneita, joiden kanssa tehdä yhdessä musiikkia. Siitä tämä stressi. Minulle itselleni riittää huomattavasti kykyjäni alempi suoritus, mutta jotta voin edetä, niin minun täytyy hioa jokainen pienikin virhe.

Vai täytyykö? Onko minun välttämättä pakko menestyä musiikkia tekemällä? Niinh. Olen sitä miettinyt myös, että onko menestyminen tärkeintä luovaa työtä tehdessä. Olen pitkään ihmetellyt, kun monet ihmiset kutsuvat musiikin tekemistä "Vaivaksi". Näkisin itseni kohdalla, että aina teen sitten videoita tai musiikkia, stressi pilaa nautinnon ja muuttaa sen todella vaivaksi. Minusta on tullut viime vuosien aikana hirveä stressaaja, joka stressaa aivan kaikesta melkeimpä. Katson stressin vievän tai pimentävän minun monia piirteitä mitkä itse katson merkittäväksi osaksi minun vahvuuksiksi, jonka jälkeen ei ole vahvuuksia. Vain heikkouksia. 

Syy miksi koen - näillä jutuilla mitä ylipäätänsä teenkin - menestymisen tärkeäksi, koska itse en kykene opiskelemaan ammattia itselleni. Kouluympäristöstä olen saanut ihan oikeita traumoja. Olen hyvä oppimaan asioita, mutta kouluympäristö ei ole minua varten. Sen olen huomannut, että kun olen mennyt kouluun, elämänhalu katoaa ja ahdistuineisuus lisääntyy. Viimeisen 5 vuoden aikana en ole voinut näin hyvin kuin nyt. En tunne enää masennusta, lievää ahdistuneisuutta välillä. Nyt kun koen olevani vahva, minun täytyy oikeasti voittaa stressi ja palauttaa oma itseluottamus. 

Kun ei töitä tule, työkkärin sivuja selaan 2 kertaa viikossa. Suurin osa ilmoituksista on sellaisia, joihin en täytä kriteerejä. Joten näen tärkeänä sitten panostaa siihen mikä on itselleni tärkeätä. Taide & Viihde. Videot! Musiikki! Sanoitus! Esiintyminen! jne... Nämä asiat tuovat aina minulle iloa, kunhan en stressaa. Se onni minulla on, että en ole ikinä keikoilla stressanut. Lavalla ollessani olen aina tuntenut itseni vapaaksi. Tosin tunnelmaa syö se, jos keikkaa ei katso ketään. Sekin on koettu.

Rakkaat taiteilijasielut! Älkää stressatko! 

Jos jollain on vinkkejä stressin poistoon, niin heittäkää toki! :D