Olen huomannut itsestäni sen, että pakenen paljon asioita. 2011-2014 itse pakenin ja hain parempaa elämää jatkuvalla muuttamisella. Asuin tuon ajan sisällä viidellä eri paikkakunnalla. Kun jatkuva huonekalujen roudaaminen on tullut tympiväksi, niin olen alkanut muuttamisen sijaan pakenemaan fiktiivisiin kuvitteellisiin maailmoihin. Päivästä toiseen, joko pelaan tai katson elokuvia/sarjoja. Nautin niistä kyllä, ne ovat mielestäni äärimmäisen hyvää virikettä. Välillä kuitenkin tuntuu, että tuntuu orvolta olla ilman ja siinä vaiheessa alkaa miettimään oman elämänsä tyhjyyttä. 

Monesti on ollut helpompi ajatella jonkun sarjan tai elokuvan juonikuvioita, tapahtumia, henkilöitä todellisten sijasta. Jotenkin viimeiset 10 vuotta olen kokenut tämän maailman hyvin karuna ja julmana paikkana. Todellisuudessa tiedostan sen, että on täällä hyviäkin asioita mutta joka tapauksessa tuntuu siltä, että olen sokaistunut kaikelle hyvälle. 

Aina kun huomaan, että olen keskittynyt oikeean maailmaan ja todellisiin asioihin, olen huomannut ahdistuvani. Tämä todellinen maailma pistää yksilöt ahtaalla. Toki elämä on helppoa kun saa tukea, kehuja ja huomiota mutta kun niitä ei saa, on syrjäytymisvaarassa ja joutuu selvitä kaikista koettelemuksista yksin. Kaikille meille varmasti sattuu jotain paskaa aina elämässä. Jotkut joutuvat kohtaamaan vaikeudet täysin yksin aina.

Siitä todellisuudesta minä ainakin haluan paeta pois.