Säännöt kuuluivat:
1. Älä mene ulos.
2. Älä ystävysty kehenkään. 3. Älä rakastu. Tyttö ei tiennyt muusta maailmasta mitään ja hän oli hyvin utelias. Välillä hän karkaili ulos siinä toivossa, että pääsisi mahdollisimman kauas kotoaan. Hän jäi kuitenkin aina kiinni, ja ehkä parempi niin. Tyttö ei ollut kaunis omasta mielestään, mutta hän oli ystävällinen ja iloinen persoona. Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä tyttö istui tapansa mukaan keittiössä katsoen kalteri-ikkunasta ulos. Hän ei ollut tietoinen, miksi kaikki kodin paikat oli suljettu ulkomaailmalta mahdollsimman hyvin. Yhtäkkiä ikkunan ulkopuolella liikahti joku. JOKU! Tyttö uskoi hänen olevan hänen kaltaisiaan ja repi puulankut oven edestä ja huuteli metsässä "Onko täällä ketään?" Sitten tyttö tunsi selkänsä takana raskasta pahanhajuista hengitystä. Jokin tarttui hänen kurkustaan heinäseipäällä ja tyttö nostettiin sen voimalla ilmaan. Se ei ollut ihminen. Tyttö sai vihdoin mitä hän halusi. Kuoleman. Hän kiitti maailmaa, että pääsi vihdoin pahasta pois. Hyvästi, hän kuiskasi ja nukahti iki-uneen.


