:) Tein tälläsen onnistuneen biisin... :) Lievästi sanottu biisi muodostaa paradoksin mutta se kyl tekee toisaalta siitä
mielenkiintoisen... :)

Vihanpurkuun on kyllä tää räppääminen hyvä keino! :) 

https://soundcloud.com/sheikkilyyrinen/vihaton-vuosi

Olen tässä hieman pohdiskellut, että mikä on tärkeää ja mikä ei. Millä on merkitystä ja millä ei. 
Itselleni merkitsee jonkinmoiset käytöstavat ja toisten tunteiden huomioon ottaminen. Se, että ihmiset
tukevat toisiaan ja kunnioittavat muita. Se, että ei käyttäydytä niinkuin itse olisi maailmannapa. Itse
olen äärimmäisen nöyrä ja ajaudun välillä tilanteisiin, jossa mietin, että voisi olla karismaa vähän enemmän.
Sitten rupean heittämään vähän sellaista narsistin roolia xD Onneksi näin ei usein tapahdu.

Oma itsetuntoni kehitys on ollut laskeva. Toki siis sekin riippuu nykyään todella hetkestä ja se ailahtelee.
Häpeän itseäni mutta samalla ihailen. Se on niin kaksipiippuista. Koen olevani ihmisenä äärimmäisen
ihana, monet naiset kenen kanssa viestitellyt kehuvat minua luonteeltani ihanaksi ja toteavat minun olevan hyvää
poikaystävä matskua. Kuitenkin sinkkuna tässä pitkään tullut oltua. 

Monesti kuulen ihmisiltä kommentteja itsestäni ja muista todella mitättömistä asioista. Mikäli esim hiukset on pikkasen huonosti
kammattu vain kaupassa käydessä niin mielestäni se ei ole mikää katastrofi. Kuitenkin yleinen siisteys tulee muistaa jne. 
Itse synnyin alipainoisena mutta huonosti testatun lääkkeen käyttöön otto nuorena lihotti minut ja sai minut sitten lihoamiskierteeseen. 
Nyt olen siinä kunnossa, että rupeaa oikeasti hävettämään tämä. Nyt olen yrittänyt vähän katsoa mitä syön ja koittaa liikkua. 
Tätä olen vuosia yrittänyt tuloksetta ja harvoin kukaan kannustaa. Enemmänkin kuulen sitä, että mä en pystyisi siihen. 

Monesti askiini/youtube kanavalleni jne tulee kommentteja "Olet ruma". Kommentit eivät loukkaa minua mutta enemmänkin ihmetyttää miksi joku todella haluaa tuoda tollaisen asian esille. Mielipiteitä saa sanoa mutta tollasella asialle, että onko joku ruma vai ei, ei ole omasta mielestäni suurta merkitystä. Totta kai sitä olisi kiva katsella vain kauniita ihmisiä mutta me kaikki olemme mitä me olemme. Olen huomannut kuinka hyvännäköiset player jätkät saa tuosta vain naisen iskettyä. Sitten mimmi joutuu kusetetuksi, koska playeria ei oikeasti vittuakaan kiinnosta ja mimmistä tulee jossain vaiheessa YH äiti. 

Itse olen joutunut elämään pitkään ylipainoisena ja sitä kautta oppinut ottamaan toisten tunteet huomioon, koska itseäni loukataan usein. On se kyllä kehittänyt minua vähän kestämään kritiikkiä ja vastaamalla dissauksiin huumorilla. Kuitenkin tuntuu, että elän jonkun toisen vartalossa. Iso läski äijä, joka on sisältä oikeasti herkkä pieni poika. Nuoruudessani tapahtui paljon ikäviä asioita, jonka vuoksi se kohta elämässäni on enimmäkseen tyhjiö, jonka muistelu saa oman mielentilan sekaisin. Siitä seuraa paniikkikohtauksia ja pitkiä masennuskausia. 

Voin todeta kaikille, että

Olen lihava mutta silti tosi ihana

Tässä illalla lähdin kauppaa kohti hakemaan jotain iltapalaa ja ulko-oven edessä oli lievästi humalassa oleva
keski-ikäinen nainen. Hän pyysi auttamaan minut kotiinsa (kertoi kadun nimen ja se oli melko lähellä oleva katu).
Hänen toinen jalkansa oli loukkaantunut, hän sanoi sen olevan murtunut. Sanoin, että autan siihen asti, kun on sama
matka. Sitten hän alkaa ihmetellä, kuinka pitkä matka sinne onkaan. Olimme kävelleet n. 20 metriä ja  hän ei pystynyt jatkamaan
kävelyä. Kyselin häneltä, onko hänellä tuttuja kenelle voisi soittaa ja kysyä apua jne. Hän sanoi että ei. Sitten hän pyysi, että 
voisinko minä hakea hänen asunnoltaan hänen kaljat ja tuoda ne. Sanoin, että on kiire kauppaan, että se menee kohta kiinni.
Menin kauppaan ja mietin tuota asiaa miten pitäisi tässä toimia. 

Kävelin samaa reittiä takas ja näin hänen jääneen samaan paikkaan istumaan mistä jatkoin matkaani. Näin monia ihmisiä, jotka
kävelivät hänen ohitseen. Moni ilman minkäänlaista huomionosoitusta. Menin juttelemaan hänen kanssaan ja kyselin tilanteesta enemmän. Hän kertoi minulle, että hänen miehensä oli hakannut hänet ja ottanut avaimet pois häneltä heidän yhteisestä asunnosta. Yritin alkaa auttamaan häntä kohti katua missä hän asui mutta hän ei pystynyt kävelemään vaikka itse koitin antaa tukea hänelle. Hän alkoi istumaan
maahan ja minä ehdotin, että mitäpä, jos soitettaisiin ambulanssi. Hän sanoo siihen "En mä mene putkaan enkä mihkään ambulanssiin"... 
En saanut häntä itse raahattua ja alkoi tympimään tilanne valtavasti. Kun hän ei oikein tuntunut itsekkään tietävän mistään mitään ja kun kuitenkin hänellä ei ollut kotiinsa edes avaimia, niin mietin, että vaikka saisinkin hänet autettua kotiinsa, niin hän ei välttämättä pääsisi sisälle, koska avaimia ei ollut. 

Otin askeleen kohti kotiani päin ajattelin lähteä menemään. Katselin häntä hetken, pysähtyykö kukaan. Todella moni kävelee jälleen ohi kun hän pyytää apua. Toki hänen ilmaisunsa oli melko epäselkeä ja epäkohtelias (perus humalainen) ja jossain vaiheessa huomaan koiraa taluttavan pariskunnan jäävän kuuntelemaan naista. Itse astun lähemmäksi ja kerron tilanteen, että hän on tässä pitkään yrittänyt jonnekkin päästä. Juttelin tämän pariskunnan kanssa siinä ja aprikoitiin miten tätä tyyppiä voitaisiin auttaa ja päädyin soittamaan 112 ja hänelle ambulanssin. Lopulta tämä nainen totesi itsekkin, että ambulanssi olisi paras vaihtoehto. Ambulanssin työntekijälle kerroin tilanteen ja kuuntelin sivukorvalla mitä tämä loukkaantunut nainen selitti. Tarina muuttui jatkuvasti "Minut joko hakattiin tai sitten vain kaaduin"...
Rupesi mietityttämään, että hakkasiko hänen miehensä oikeasti hänet vai kaatuiko hän vain. Ainut mitä varmaksi tiesin, oli se, että hän ei pystynyt kävelemään, ei edes minun avustuksellani.

Tämä tilanne jäi kyllä mieleeni, että miten aikuiset ihmiset ei osaa huolehtia itsestään ja sitten se, että miten välinpitämättömiä ihmiset ovat toisia kohtaan. Autan mielelläni mutta sekin jäi mietityttämään, että miten hän oli päätynyt minun kerrostaloni kohdalle, kun hän ei oikein pystynyt kävelemäänkään. 

Tässä lyhyesti mietteeni ja neuvoni ihmisille;

Pitäkää itsestänne huoli ja käyttäkää alkoholia kohtuudella. Muistakaa myös, että joku kadulla makaava ihminen voi oikeasti tarvita apua, vaikka se olisikin täysin itse aiheutettua. 

Olen miettinyt pitkään miksi henkinen vointini on ollut alhaalla. Miettinyt mistä lähtien ja miten voisin asiaa 
parantaa. Itselläni on masennus, joka on onneksi viime kuukausina mennyt parempaan suuntaan pikku hiljaa.
Nyt olen alkanut pohtia mistä tämä kaikki johtuu ja miten  voisin parantaa omaa mielialaani. Alkavat merkit
masennuksestani alkoivat ala-aste ylä-aste vaihteessa, jolloin lääkkeiden johdosta painoni nousi radikaalisti.
Siitä lähtien olen elänyt epäterveellistä elämää huonolla ruokavaliolla ja hakenut lohtua ruuasta. Ylä-aste ikäisenä
tuota oli vähän enemmänkin, nyt olen vähän vähentänyt ja alkanut miettiä joka ruuan palaa mitä pistän suuhuni.

Joskus epäterveellisiin elämäntapoihin oli ajatusmallina se, että totta kai mä nautin elämästä kun voin. Ihmiset, jotka tuomitsevat toisen ulkonäön perusteella, eivät ole mun juttuni. Mietin, että saavutan kaiken haluamani riippumatta kenestäkään. Luonteeltani olen mukava, ymmärtäväinen ja ystävällinen persoona, monen tytön suusta kuullut, että persoonana olen ihanne poikaystävä mutta ulkonäköni taas ei miellytä. Oli ihminen pohimmiltaan kuinka hyvä tahansa, ulkonäkö vaikuttaa asioihin. Omaan mielialaan ja muiden ihmisten käyttäytymiseen.

Mutta itse otsikkoon. Olen huomannut, että mitä enemmän fyysinen terveys on laskenut, maha kasvanut jne. 
on myös oma itsetunto laskenut ja ylipäätänsä mielenkiinto kaikkeen oikeasti tapahtuvaan on laantunut. Koen
helpoksi pelien pelaamisen ja leffojen katselemisen, koska siellä minua ei tuomita. Jos menen salille, siellä näen paljon lihaksikkaita
äijiä, jotka ovat niin upeassa kunnossa, että oma uskoni laantuu. Ylä-aste ikäisenä kävin kuukauden salilla ja sain sinä aikana 
15kg pois, mutta ne tulivat äkkiä takaisin. Tuo määrä on radikaali mutta se kertoo paljon minusta jtn. Kun teen jotain
teen sen täysillä. Jos haluan laihduttaa, minä todella teen sen. 

Toinen kerta ja kosketus liikuntaan itselläni oli 2012 keväällä asuessani Lahdessa. Siellä masennuksen oireet alkoi tulla esille ja lääkityksiä annettiin, joiden vaikutus vain pahensi olotilaani. Eräs silloinen kaverini tsemppasi minua urheilemaan. Olin vähän vastahakoinen aluksi kun hän ehdotti, että alkaisin lenkkeilemään. Juokseminen on vastenmielisin tapa urheilla minun mielestäni. Jaksoin kuitenkin kuukauden käydä joka toinen päivä vajaan 4 kilometrin lenkillä, koska muistin kaverini kannustavat lauseet. Ajatus ulkonäköni paranemiseen ja laihtumiseen oli kiehtova ja sen voimalla jaksoin kuukauden. Maha ei juurikaan ollut pienentynyt, vaikka olin kuukauden panostanut. Normaaliin tapaan yritin jatkaa juoksulenkeillä käymistä mutta jossain vaiheessa tulokseton treenaminen alkoi tympimään.

Olen enemmän kiinnostunut ns peleistä, jossa voitetaan ja on joku tietty määränpää. Joukkuepelit kiehtoo, koska siellä on aina tiimi turvana kannustamassa, toki myös kaikenmaailman tennikset ja sulkapallot jne jne kiinnostavat. Yksinäisenä ihmisenä vaan ei hirveästi tommoisia kavereita ole, kenen kanssa pelata. Vaihtoehtoisesti taas joukkuelajeissa olisin riesa ja vaihtopenkin lämmittäjä, niin kävi yläaste aikoina kun halusin kovasti mukaan muiden sählypeleihin. Halu pelata ei riittänyt, koska en ollut parhaimmistoa. 

Nyt olen miettinyt miten saisin kuntoani kehitettyä. Varsinaista mielenkiintoa ei urheilulle ole, enemmänkin se urheiluharrastus laihtumisen takia. Kuntonyrkkeily on alkanut minua kiehtomaan, koska olen kuullut sen olevan tehokas. Mietin vain jaksanko minä. Minä olen enemmänkin sellainen, että kestän fyysisesti rankkoja juttuja, jos minun motivaatio ja asenne on kunnossa.

Pohdin vain sitä, että kun ongelmanani on se, että en meinaa jaksaa henkisesti. Henkiseen jaksamiseen auttaisi taas fyysinen kunto. Mutta miten saavuttaa parempi fyysinen kunto mikäli henkinen terveys laittaa aivot lamauttamaan kaiken fyysisen jaksamisen. Siinäpä pulma. 

Rakkaat ihmiset! Muistakaa pitää itsestänne huolta mutta muistakaa, että se miltä te näytätte on vain pintaa.

Olen ihminen, joka on kärsinyt todella paljon elämäni aikana. Aina kun listaan uusille tuttavuuksille
tapahtumia, joita olen kokenut, niin henkilö järkyttyy. On olemassa kuitenkin eräs kokemus ylitse
muiden mikä on aiheuttanut minulle pahoja paniikkikohtauksia ja lamauttanut kykyni tehdä ylipäätänsä
mitään. Olen koittanut taistella tätä vastaan ja porskuttaa eteenpäin mutta se on vaikeaa.

Aikoinaan menetin minulle erään erittäin tärkeän henkilön ja se romautti mun mielen tasapainon
totaalisesti. Sen jälkeen lievä masennus romahti erittäin pahaksi ja lisäksi tuli paniikkihäiriötä ja 
masennuksen lisääntyvien oireiden myötä itsetuhoisuutta. Olen pitkään toivonut pääseväni siitä eroon.
Aikoinaan vakavissa depressio tiloissa en nähnyt toivoa tulevalle, haaveilin kuolemasta. Haave kuolemasta
tuli lähinnä sitä kautta, että toivoin pääseväni henkisestä tuskastani pois. Parempina aikoina taas toivoin
uutta alkua, jotta voisin elää nauttiakseni elämästä. Olen kiertänyt ympäri suomea ja muuttanut kaupungista
toiseen.

Huhtikuussa Tampereelle muutettuani henkinen terveyteni on parantunut. Paniikkikohtauksia
ei ole tullut juurikaan, masennus lieventynyt ja elämän asenne parantunut. Masennus hidastaa
minua etenemästä eteenpäin harrastuksissani mutta se on vain hidaste ja aijon päästä siitä
asenteella ja parantua masennuksesta. 

Sunnuntaina sain paniikkikohtauksen ja olin kovassa shokkitilassa, koska vaikeat muistot
taas hiipivät mieleeni. En pystynyt muutamaan tuntiin oikein tekemään mitään ja en osannut
muuta kuin jähmettyneenä istua tuolissani. Valvoin koko yön ja se tunne loppui täysin kun nukahdin viimein.
Aamulla herätessäni tajusin tilanteen ja mietiskelin, että tämä ei voi jatkua näin. Harkitsin jopa lääketieteen
apuun hakeutumista mutta siitä minulla on vuosien tulokseton - tai ainoastaan pahenevia tuloksia - aiheuttanut kokemus.

Tänään mietiskelin asian laitaa. Olen paennut menneisyyttäni ja asioita, jotka liittyvät siihen. Tarkemmin mietittynä
pakenen asiaa, joka on minun muistissani elikkäs sitä kautta minussa itsessäni. Tapani kohdata tämä asia on
ollut aina täysin väärä. Minun pitää kohdata demonini ja onnistua selättämään ne. Otin tänään asiaan ensimmäisen askeleen
ja nyt olo on jossain määrin helpottunut...

Terveisin 
Sheikki Lyyrinen
Vlogaaja / Räppäri / Viihdepersoona

Älä pakene asioita, joita et voi. Energia on käytettävä ennemmin
niiden voittamiseen.