Kissan kuolema (1994)

Don Huonot – Kissaihmiset

Lyhyt kuvaus elokuvasta ylipäätään: 

“Alussa hieman haetaan, ketä tai mitä elokuvassa pitäisi seurata. Ensin keskitymme Ariin, koulukodin nuoreen ohjaajaan, joka haluaa auttaa nuoria. Samaan aikaan hän tasapainoilee samaistumisensa kanssa heitä kohtaan. Toisaalta seuraamme Nittaa, pian täysi-ikäistyvää tyttöä koulukodissa. Sitten seuraammekin hyvin synkkää mysteeriä, joka talossa vallitsee. Öisin koulukodin varastohuoneissa raiskataan tyttö toisensa perään. Uskoisiko kukaan muka ongelmalapsia, eli kannattaako edes kertoa? Eriarvoisuus kukoistaa: toisen sanaan luotetaan, toisen ei; toisen teot merkitsevät, toisen eivät. Kissan kuolemassa lemmikkieläimen symboliarvo on samankaltainen. Koulukodin sisällä, nurkkaan ahdistetussa tilassa, jossa lapset eivät voi paeta, heitä terrorisoi sisäpiiriläinen. Tämä on pahinta, mitä valta-asemassa oleva voi tehdä, ja silti tapahtumia katsotaan sormien läpi. Vasta lemmikkieläimen kuolema herättää tunteita kivettyneimmässäkin sydämessä.

– Jouni Heinonen

Kissan kuolema -niminen elokuva kertoo koulu- ja sijoituskodin nuorten vaikeasta elämästä, vallankäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siitä, kuinka nuoret yrittävät saada oikeutta ja apua, kun yksi heistä paljastuu nuorten raiskaajaksi. Köyhyyden keskellä piilee salaisuus: nuoria uhkaava väkivaltainen vainooja, joka tunnetaan nimellä Sika, ja jonka olemassaoloa sekä koulukodin henkilökunta että nuoret yrittävät salata; tarina seuraa erityisesti Nittaa ja nuorta ohjaajaa Aria, jotka kiintyvät toisiinsa ja yrittävät yhdessä löytää apua ja oikeutta kaltoin kohdelluille. Elokuva kuvaa koruttomasti koulukodin karua arkea ja nuorten välistä yhteisöllisyyttä, ja se perustuu Taru Väyrysen samannimiseen romaaniin. 

Tunnelma ja mielikuvat:

Musiikkinäytteestä huokuu räjähdysherkkä tunne. Sellainen, että tekisi mieli räjähtää milloin tahansa suureksi ilotulitteeksi, eikä kukaan saisi koskaan tietää, milloin ajattelit syttyä. Aivan kuin värikkäitä täpliä alkaisi kertyä auringon eteen, niin että ne suurenisivat, mutta eivät peittäisi aurinkoa kokonaan. Ja sitten tekisi mieli vain suudella jokaista tuntematonta ihmistä maan päällä, koska se sisältää samankaltaista jännitettä kuin ilotulitteet mielessä (ei siis elokuvan teemaan liittyen, vaan ylipäätänsä, jos miettii kappaletta, joka esiintyy Arin ja Nittan välisessä kohtauksessa).

Suljen silmäni ja yritän pohtia, mitä mielikuvia musiikkinäyte herättää. Mieleeni tipahtaa monenlaisia mielikuvia: naisia, jotka ovat puoliksi kissoja, punaisia ja sinertäviä. Galakseja, jotka näyttävät kaikki samalta, pätkiä elokuvasta, kevään kellertävät silmät, salmiakki Koskenkorva, tumma luomiväri, Marlboron punainen, ihon alla kupliva jännite ja noppa.

Musiikkinäytteen herättämät mielikuvat syntyvät mieleeni kappaleen sointimaailmasta ja tunnelmasta. Mielikuvia saadaan aikaan monenlaisilla musiikillisilla keinoilla. Tällaisia musiikillisia keinoja Kissaihmiset-kappaleessa ovat erityisesti korkea naisääni, Kalle Aholan kuiskiva lauluääni, rumpujen tahti, “kissaihmiset-sanan toistaminen, kitaran ja basson soinnut ja se, kuinka lauluääni jätetään kaikumaan. Samalla kappaleen sanoitukset sopivat erittäin hyvin elokuvan juoneen ja kohtauksiin. 

Kappaleessa vallitsee jännittynyt ja latautunut tunnelma. Sellainen, joka tuntuu samalta kuin joku suunnittelisi ottavansa paljain käsin suuren palan suuresta kermakakusta. Aivan kuin sulkisi silmät ja mielessä alkaisi pyöriä punaisia autoja, jotka kulkisivat samoja asfalttiteitä, samoina pimeinä iltoina. 

Kappaleessa korkea naisääni (Costi Snellman) ja Kalle Aholan kuiskiminen luovat yhdessä mielikuvan elokuvan kohtauksesta, jossa päähenkilöiden välille on jo selvästi syntynyt kemiaa. Musiikkinäytteen sanoitukset taas tukevat mainiosti päähenkilöiden välillä olevaa jännitettä. 

“Niin lähellä, niin kaukana sä oot. Oon kyllästynyt pelaamaan sun kanssasi. Et rauhaa saa, eläin sisälläsi naukuu ja mouruaa. Älä anna sen kuolla, päästä se vapaaksi, siinä sanotaan. 

Kappaleen myötä mieleeni herää muisto kellertävistä silmistä, sillä viime keväässä oleva tapa katsoa maailmaa, tummat viikset ja erään oman ikäiseni ystävän tupakat muistuttivat minua aivan tumman kissan tarkkaavaisuudesta. Ja ehkä juuri siksi, kappale ei ole minulle pelkkää elokuvan fiilistelyä, vaan pitemmänkin yksi kokonainen, syntinen salaisuus siitä, keneltä sain musiikkimakuni, joka kietoutuu mieleeni aina sanoituksia kuunnellessani. Aivan kuin kappaleen soidessa olisin vanha nainen, joka ikävöisi useasti nuoruuttansa keväällä, mutta minä olen silti nuori — ja uudessa keväässä. Niin että silloin tällöin, kappaleen soidessa, pystyn yhä haistamaan sieraimissani viime kevään tietyn tuoksun. Ja juuri silloin tällöin, jokainen kerta kappaleen soidessa, minusta tuntuu, että olen jälleen palannut kellertävien silmien iirikseen, kevään kadotettuun paratiisiin — niin, että uskon päätyväni osaksi luontoa kuolemani jälkeen, sillä sisälläni asustivat joskus kellertävät silmät, ja aurinko silti paistaa. 

Noppa, ihon alla kupliva jännite, tumma luomiväri, salmiakki Koskenkorva – kaikki nämä syntyvät mieleeni  kappaleen sanoituksista ja sen estetiikasta. Varsinkin kun kappaleessa sanotaan: “Tänä yönä juhlivat ne jotka osaavat nauttia (kissaihmiset), ja “Mä pidän äänesi saundista ja tavasta jolla sä tanssit. Sä naurat ja mä kuvittelen tajuavani mitä se tarkoittaa. Mä esitän viatonta vaikka tiedän hyvin. Tänä yönä sut aion pyydystää.

Ja erityisesti tuo salmiakki Koskenkorva. Ehkä se syntyy mieleeni siksi, koska kappaleessa on muutenkin sellainen tietynlainen viinan maku. Tiedäthän, kun joissain kappaleissa on aina vähän sellainen tietynlainen viinan maku. 

Tunnusmusiikin yhteys elokuvaan:

Mielestäni kappale tukee elokuvaa ja elokuvassa esiintyvää kohtausta erinomaisesti. Musiikkinäyte esiintyy elokuvan aikana kohtauksessa, jossa Ari huomaa baarissa ollessaan ikkunasta Nittan. Nitta juoksee kahden pojan seurassa elokuvateatteriin, jonka käännyttyä Ari päättää lähteä mustasukkaisena perään. Ari huomaa, kuinka toinen pojista juopottelee ja pitelee kättänsä Nittan paidan alla. Lopulta Ari juoksee mustasukkaisena elokuvateatterista pois, pettyneenä Nittaan. Musiikkinäyte loppuu siihen, kuinka Nitta karkaa ripeästi naisten vessaan, peilin eteen, polttamaan tupakkaa. 

Kappale antaa vaikutelman, että Ari ja Nitta olisivat niin sanottuja “kissaihmisiä, jotka ajelisivat punaisella autolla, polttaisivat tupakkaa ja seurustelisivat salaa. Niin, että he tuoksuisivat kerrostalojen rappukäytävältä – sekä omistaisivat vaalean kissan, jonka karvoja lähtisi silloin tällöin, turkoosille sohvalle.

Samalla kappale tukee erittäin hyvin myös muuta elokuvaa sanoituksillaan: “Sä naurat ja mä kuvittelen tajuuvani, mitä se tarkoittaa. Mä esitän viatonta, vaikka tiedän hyvin.

Pystyn kuvittelemaan sen, kuinka teoksessa raiskatuksi tulleet lapset saattoivat hyvinkin ajatella tuolla tavalla raiskaajastaan. Sanoitukset tekevät paljon järkeä, sillä juonessa lapset nimenomaan pyrkivät pitämään suunsa vaiti tapahtuneesta samalla, kun kyseinen ohjaaja asusteli pitkään saman katon alla, muiden ohjaajien tietämättä tapahtuneesta. Myös ilmaukset kuten “niin lähellä, niin kaukana sä oot ja “sä esität viatonta, vaikka tiedät hyvin. Nämä sanoitukset heijastavat kokemusta, jossa toinen ihminen on jatkuvasti läsnä, mutta kuitenkin pysyy koskemattomana sekä muiden katseilta suojassa. Elokuvan maailmassa tämä taas vastaa tilannetta, jossa “sikana tunnettu hahmo on fyysisesti läsnä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Samassa talossa, samassa kerroksessa, samassa rapussa. Kappale sanoittaa sen, mitä koulukodin nuoret eivät pystyneet sanoittamaan.

Mielestäni elokuvaan ei voisi mitenkään sopia muiden yhtyeiden kappaleet. Koko elokuvassahan pyörii vain Don Huonojen Verta, pornoa ja propagandaa -levyn kappaleita (pelkästään Kissaihmiset ja Lentävä matto). Kuvittele nyt, jos elokuvassa tunnusmusiikkina olisikin vaikka The Smashing Pumpkinsin kappale Daphne Descends. Se sopisi elokuvaan täydellisesti Nittan ja Arin väliseen suhteeseen sanoituksilla “It's the perfect hassle. For the perfume kiss. He makes you miss him more than home. You love him. You love him more than this. You love him and you cannot, you can´t resist. You love him. You love him for yourself. You love him and no one, no one else.Mutta muuten sanoitukset eivät sopisi mitenkään koko muuhun elokuvaan. 

Tai jos elokuvassa pyörisi joku YUP:n kappale. YUP:n kappaleet olisivat todella mageita elokuvassa, niin kuin esimerkiksi kappale Lihavia Luurankoja sanoituksillaan. Mutta silloin se ei enää sopisi kohtaukseen, jossa kappale soi. Pelkästään hyväksikäyttäjän ajattelutapaan. 

Ja oikeastaan, jos analysoimme kunnolla, huomaamme, että kyseinen tunnusmusiikki tekee elokuvasta jopa paljon kulttuurisesti rikkaamman, sillä Don Huonoista tuttu (Kalle Ahola) esiintyy myös itse elokuvassa – Arin roolissa. 

Ja kun tulkitsemme elokuvassa esiintyvää tunnusmusiikkia herkemmin, huomaamme kappaleen alkavan myös muistuttamaan emotionaalista kaarta Arin ja Nittan väliselle suhteelle. Sillä aluksi kappaleessa lauletaan “Niin lähellä, niin kaukana sä oot. Oon kyllästynyt pelaamaan sun kanssasi. Et rauhaa saa, eläin sisälläsi naukuu ja mouruaa. Älä anna sen kuolla, päästä se vapaaksi. 

Sanoitukset vastaavat hahmojen välillä tilannetta, jossa molemmat ovat yhtä tietoisia ilmassa leijuvasta, vetovoiman kaltaisesta jännitteestä, mutta eivät kumpikaan uskalla ottaa seuraavaa askelta kohti toisiaan. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa kappale soi, ja Ari huomaa Nittan kahden muun pojan seurassa, Ari olisi voinut aivan hyvinkin ajatella jotain samankaltaista, mitä kertosäkeessä laulettiin: “Oon kyllästynyt pelaamaan sun kanssasi. 

Ja kun lopulta pohdimme tunnusmusiikin kertosäettä tarkemmin, alkaa se myös muistuttamaan elokuvan loppua sanoituksillaan “Tänä yönä juhlivat ne jotka osaavat nauttia (kissaihmiset). Tänä yönä voittavat ne jotka eivät suostu alistumaan (kissaihmiset). Tänä yönä kohtaavat ne jotka luottavat vaistoonsa (kissaihmiset). Tänä yönä karkaavat vankiloistaan ja lähtevät saalistamaan (kissaihmiset). 

Tunnusmusiikin kertosäkeestä herää mieleeni elokuvan loppu, sillä sanoitukset resonoivat vahvasti juonen teemaan. Elokuvan lopussa molemmat Ari ja Nitta ovat päättäneet erota koulukodista, niin että he pystyvät viimeinkin seurustelemaan salaamatta. Ja ehkä juuri siksi tunnusmusiikki sopii niin vahvasti elokuvaan: lopussa he ovat ikään kuin kissaihmisiä, jotka juhlivat vapauttaansa ja pääsevät niin sanotusti pakoon vankilasta eli koulukodista. Kappaleen kertosäe tukee myös elokuvan loppua uhrien kannalta, sillä elokuvan lopussa tämä kyseinen “sika on viimein jääneet kiinni teoistaan ja vaipunut syvälle pimeyteen. Niin, että uhritkin näyttävät olevan samalla tavalla kissaihmisiä, jotka juhlivat vapauttaan yhtä lailla kuin Ari ja Nitta, koulukodin ruokalassa, heittämällä ruokaa kattoon. 

Elokuva tuntuisi todella omituiselta, jos tunnusmusiikkina ei olisi Don Huonojen Kissaihmiset, sillä kyseisellä kappaleella on todella suuri rooli elokuvassa. Tunnusmusiikki ikään kuin kantaa koko elokuvan alusta loppuun. Kappale luo erityisesti elokuvan kohtauksille rytmin ja vahvistaa juonta intensiivisellä soundillaan. Ja jos tunnusmusiikki korvattaisiin, elokuva alkaisi tuntua samalta kuin näytelmä, jossa kokonaisuus horjuu yhden puuttuvan vuoksi. Samalla tavalla kuin näytelmät eivät toimi ilman sivurooleja, niin ei tämäkään elokuva toimi ilman tiettyä tunnusmusiikkia. Yhtä lailla kuin esimerkiksi kuorrossakin: kuorokaan ei toimi ilman alttoa, vaikka altto onkin aika hiljainen (ainakin niin aina sanotaan, koska sitä ei yleensä kuulla sopraano kakkosen takia) osa kokonaisuutta — jokaisella osalla on merkitys lopullisessa esityksessä. Ja olkoon tunnusmusiikilla myös suuri merkitys lopullisessa teoksessa.