Jatkan siitä mihin jäin. Mainitsin edellisessä tekstissäni siis koulukiusaamisen, joten aloitetaan siitä. 

Muutettuani äitini kanssa aloitin kouluni 7- vuotiaana eri paikassa, vaikka yhäkin Helsingissä. (Täällä asunut koko ikäni) Kaikki alkoi ihan ekasta luokasta. Mulla ei ollut ainuttakaan kaveria & koko luokka miltei kiusasi minua. Ala-asteella se oli vielä ihan koulussa fyysistäkin monesti, mutta aina se henkinen ollut pahimpana. Kiusaamisen aloitti eräs poika, joka asui samalla pihalla kanssani noina aikoina & koko luokka sitten hänen sijaansa päättikin kiusata mua. Ihmiset alkoivat pitää mua pikkuhiljaa henkilönä, joka ei ollut hyvä missään, koska en kyllä tosiaan ollutkaan.. Kolmannelle joitui koko luokkani vaihtamaan koulua, koska tässä koulussa ei ollut enempää luokkia kuin ensimmäinen & toinen. Saimme mukavan opettajan, joka puuttui myös fyysiseen väkivaltaan minkä vuoksi se loppuikin, tosin pahempi henkinen alkoi & uusi luokkani, jossa muutamat tutut oppilaat alkoivat kiusaamaan minua vain entistä pahemmin. Jopa opettajat huomasivat sen samantien, huomasivat kuinka heikko lenkki muutenkin olin. En vieläkään osannut juuri mitään, en ollut hyvä missään muussa kuin kirjoittamisessa. Sain täydellisiä numeroita tarinoista jne, opettajani mielestä mielikuvitukseni oli jotain todella ihmeellistä. Hän kirjoitti moniin kokeisiin kehuja mun kirjoituksista. Olin matikassakin ihan hyvä, kaikki muut laskut oli mulle lastenleikkiä paitsi sanalliset tehtävät. Neljännellä luokalla aloin saamaan tukiopetusta realy aineissa + englannissa. Näin btw jokainen 4lk asti olin aina yksin. Mulla ei ollut ystäviä yhtäkään & kaikki joko inhosivat & kiusasivat minua tai sitten säälivät, mutteivät itse tahtoneet päätyä kiusatuksi, eivätkä olleet huomaavinaankaan minua. Neljännellä aloitin myös kuoron. Olin aina pienestä saakka tykännyt musiikista & rakastanut laulamista. Kiusaaminen kuitenkin hankaloitti elämäni tyystin. Opettajat, etenkään oma opettajani kun tiesi etten ollut missään erityisen hyvä ei uskonut minuun lainkaan koko nämä 3- vuotta mitä olin ollut hänen oppilaana, kunnes eräänä päivänä... (mutta kerron tuon tarinan toisessa, koska liittyy vähän eri teemaan). Mua alettiin kohtauksienkin kohdalla kiusaamaan saatuani epilepsian kaiken kukkuraksi. Oppilaat esittivät mulle kouristelevaa/tärisevää/pyörtyvää henkilöä luokassa.. Yksi poika (josta opettaja piti paljon) kuiskitteli korvaani välkkien jälkeen välillä kaikkea inhottavaa (haukkuen minua siis monilla eri nimityksillä). Viidennellä ei ollut mikään muuttunut paitsi, että yksi oppilas (jota ns. Vähän niinkuin ihailin laulutaidoilta) alkoi tosiaan inhoamaan minua kun kerran satuin tulemaan kouluun samanlaiset housut jalassa & ihmiset alkoivat nimittelemään matkijaksi yms. (Mistä hitosta oisin tiennyt hänen omistavan-.-) Sama päti yhtä bändiä kohtaan, josta mun pihatoveri piti & hänen kauttaan itse aloin pitämään kyseisestä bändistä, niin nämä 3 tyttöä luokaltani inhosi minua kun muka matkin heitä musiikkimaulla. Siinä, että pidin kyseisestä bändistä. Noniin, ettei tule taas liian pitkää niin hypätääs yhden vuoden yli, koska silloin jatkui vain samaa, paitsi sain myös kokea jotain mitä en unohda, mikä taas liittyy eri asiaan, joten kirjoitan siitä seuraavan teeman. Eli juu.. Mut siirrettiin oppimisvaikeuksieni vuoksi (mitkä mainitsin alussa) erityisluokalle ylä-asteeksi. Mutta mitä kävikään.. Päädyin oikeastaan hullujen huoneelle, missä kellään ei ollut motia opiskella / tahtoa päästä koulua läpi paitsi itselläni & koko ylä-aste meni pelkkään elokuvien/dokkareiden jne katseluun. Tukiopettaja onneksi suostui pyyntöihini välillä kun halusin opiskella muiden töllötellessä tyhminä vain dokumentteja/elokuvia jne. Nyt kuitenkin taas palaan kunnolla asiaan.. seiska luokalla liikunnan tunnin jälkeen kerran 3-4 poikaa luokaltani jahtasi minua käsissään sellai metallitolppa/tanko & he huusivat yrittäessä saada minua kiinni hakkaavani mua päähän. Juoksin vessaan. Lukittauduin sinne, nämä jäivät hakkaamaan ovea, nimitellen & uhkaillen minua. Soitin äidilleni itkien koko ajan & kerroin tapahtuneesta. Hän neuvoi odottamaan kunnes pojat häipyisivät kun välitunti loppuisi luokkaansa & tulemaan suoraan kotiin... Asiasta tuli ihan isompikin juttu, kun sitä yritettiin selvittää. Kasilla tämä näiden hakkaajien"pomo" oli kuitenkin joutunut laitokseen, joten fyysinen väkivaltani ei ollut yhtä paha enään, mitä oli aikaisemmin. Henkinen oli näinä aikoina pahinta, kuten aina ollut. Kuulen yhä nimittelyä ulkonäöstäni, erilaisuudestani jne. Eli nykyisyydessä siis olen sujut fyysisen kiusaamisen osalta, ihan kyllä ehkä johtuen kun en edes opiskele mitään enkä näe ihmisiä, joten minua ei voi oikein kiusata. Kuitenkin siitä päästään mun myöhempään aiheeseen yksinäisyyttä koskevaan, mistä kirjoitan yhden toisen asian jälkeen. Mutta no vielä 17-19 vuotiaana minua kiusattiin henkisesti nimitellen ammattikouluissa, jotka olen keskeyttänyt (kerron näistäkin myöhemmin). 17- vuotiaana sain hetkeksi yhden ammattikoulussa kaverikseni, mutta puolen vuoden kuluttua hän vaihtoi kaveriporukkaa & alkoi myös kiusata minua, mutta.. hän oli ollut mulle hyvin tärkeä & yhtenä päivänä kuulinkin miksei hän tullut kouluun. Hän oli tehnyt itsemurhan. Olin hämmentynyt, kun olen aina itse ollut muita tukeva henkilö, hän ei ollut minun kaverinaan ainakaan vaikuttanut lainkaan itsetuhoiselta tai onnettomalta. Kuulin kuitenkin, että hän oli vasta hetki sitten kun oli jo vaihtanut porukkaa alkanut viiltelemään & lopulta tappoi itsensä. Sain sinänsä mielenrauhan siitä, etten potenut enään syyllisyyttä, kun pelkäsin sen johtuneen minusta (en kyllä tiedä miksi olisi). Mutta olin surullinen, enkä puhunut koskaan asiasta kenellekkään. Myös siksi kun moni tiesi/tietää yhä minun aikeista yms itteni suhteen, joten en halunnut kenenkään kuvittelevan että olisin saanut idean häneltä. (Noista itseeni liittyen kerron myöhemmissä teksteissä jälleen).. Nyt olisi taas aika kirjoittaa uudesta aiheesta. Jatkan aiheena "Musiikki" eri blogitekstiin.