Heippa jälleen kaikille lukijoille. sori tauko kirjoittelussa, mutta nyt jatkan tätä tarinaani. Kiitos kaikille jotka tätä lukee.   

Pojan pitäessä huolta Emiliasta, tunnelma Emilian kotona oli sekava. Äiti istui olkkarin sohvalla ja oli huolesta sekaisin, isä taas yritti epätoivoisesti saada Emilian kavereita kiinni, toivoen, että joku heistä tietäisi missä Emilia on. – Jotain hirveää on varmasti sattunut. – Rauhoitu nyt Honey, Emilialla on kaikki kunnossa hän kyllä osaa pitää huolen itsestään. – Niin, mutta hän ei ole koskaan ennen ollut näin pitkään poissa kotoa. – Eikä hän edes vastaa puhelimeen.  – Jokin on pielessä, mutta mikä?

Aamun sarastaessa metsämökkiin meni poika heti ensitöikseen katsomaan miten Emilia voi. Siellä Emilia makasi. Poika istahti Emilian viereen ja silitteli tämän mustia kauniita hiuksia.  ”Voi kun hän jo heräisi ja sanoisi jotain” Juuri silloin Emilia raotti silmiään. – Huomenta kaunotar, miten voit? Emilia katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Hän näki vieressään istuvan pojan joka oli suurin piirtein hänen ikäisensä. – Kuka olet ja missä mekkoni ja laukkuni?! – Sinut oli ryöstetty, auto meinasi ajaa päällesi, mutta pelastin sinut ja toin tänne, ja minun nimeni on Elvis. – Kiitos avusta, olen Emilia. – Miten kaunis nimi. – Kiitos.  Emilia oli vielä niin väsynyt ja voimaton ettei jaksanut muuta kuin maata paikoillaan. Elvis katsoi Emiliaa hymyillen. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Vaikka Elvis oli juuri tehnyt elämänsä ensimmäisen hyvän teon, hän tunsi suurta syyllisyyttä tekemistään rikoksista. Mutta kuten sanottua tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä siinä Elviksen muu auttanut kun koettaa unohtaa menneisyytensä rikollisena ja toivoa, että pystyisi parempaan.

Päivät kuluivat ja Emiliasta ja Elviksestä tuli hyviä ystäviä. He juttelivat paljon, retkeilivät luonnossa ja veneilivät Elviksen pienellä soutuveneellä. Aina illan vaihtuessa yöksi istuivat ystävykset rannalla katsoen peilityyntä järvenpintaa. Se oli jotain niin kaunista. Lintujen hiljainen sirkutus ja heinäsirkkojen sirinä loivat tunnelmaa kesäisiin öihin. Siinä he kaksi jälleen istuivat kylkikyljessä rantakalliolla katsoen kaunista kesäyötä. Elvis tunsi itsensä hieman onnellisemmaksi. Silti hänestä tuntui kurjalta, kun ei ollut uskaltanut kertoa totuutta itsestään Emilialle. Vaikka Elvis olisi halunnut kertoa, häntä pelotti miten Emilia häneen suhtautuisi jos tietäisi. 

( JATKOA LUVASSA , Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitäni. )