Heippa jälleen kaikille lukijoille. sori tauko kirjoittelussa, mutta nyt jatkan tätä tarinaani. Kiitos kaikille jotka tätä lukee.   

Pojan pitäessä huolta Emiliasta, tunnelma Emilian kotona oli sekava. Äiti istui olkkarin sohvalla ja oli huolesta sekaisin, isä taas yritti epätoivoisesti saada Emilian kavereita kiinni, toivoen, että joku heistä tietäisi missä Emilia on. – Jotain hirveää on varmasti sattunut. – Rauhoitu nyt Honey, Emilialla on kaikki kunnossa hän kyllä osaa pitää huolen itsestään. – Niin, mutta hän ei ole koskaan ennen ollut näin pitkään poissa kotoa. – Eikä hän edes vastaa puhelimeen.  – Jokin on pielessä, mutta mikä?

Aamun sarastaessa metsämökkiin meni poika heti ensitöikseen katsomaan miten Emilia voi. Siellä Emilia makasi. Poika istahti Emilian viereen ja silitteli tämän mustia kauniita hiuksia.  ”Voi kun hän jo heräisi ja sanoisi jotain” Juuri silloin Emilia raotti silmiään. – Huomenta kaunotar, miten voit? Emilia katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Hän näki vieressään istuvan pojan joka oli suurin piirtein hänen ikäisensä. – Kuka olet ja missä mekkoni ja laukkuni?! – Sinut oli ryöstetty, auto meinasi ajaa päällesi, mutta pelastin sinut ja toin tänne, ja minun nimeni on Elvis. – Kiitos avusta, olen Emilia. – Miten kaunis nimi. – Kiitos.  Emilia oli vielä niin väsynyt ja voimaton ettei jaksanut muuta kuin maata paikoillaan. Elvis katsoi Emiliaa hymyillen. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Vaikka Elvis oli juuri tehnyt elämänsä ensimmäisen hyvän teon, hän tunsi suurta syyllisyyttä tekemistään rikoksista. Mutta kuten sanottua tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä siinä Elviksen muu auttanut kun koettaa unohtaa menneisyytensä rikollisena ja toivoa, että pystyisi parempaan.

Päivät kuluivat ja Emiliasta ja Elviksestä tuli hyviä ystäviä. He juttelivat paljon, retkeilivät luonnossa ja veneilivät Elviksen pienellä soutuveneellä. Aina illan vaihtuessa yöksi istuivat ystävykset rannalla katsoen peilityyntä järvenpintaa. Se oli jotain niin kaunista. Lintujen hiljainen sirkutus ja heinäsirkkojen sirinä loivat tunnelmaa kesäisiin öihin. Siinä he kaksi jälleen istuivat kylkikyljessä rantakalliolla katsoen kaunista kesäyötä. Elvis tunsi itsensä hieman onnellisemmaksi. Silti hänestä tuntui kurjalta, kun ei ollut uskaltanut kertoa totuutta itsestään Emilialle. Vaikka Elvis olisi halunnut kertoa, häntä pelotti miten Emilia häneen suhtautuisi jos tietäisi. 

( JATKOA LUVASSA , Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitäni. ) 

Heippa taas kaikki. Kuten lupailin jatkan tätä tarinaani tänne, kiitos lukijoille. Nyt lasken teidät lukemaan tätä 2 osaa.  

Samaan aikaan Emilia polki pyörällään kohti kotia. Juuri kun hän oli kääntymässä tutusta risteyksestä kohti kotitietä, jokin tarttui häntä kiinni takaapäin. Emilia säpsähti. Hän kääntyi katsomaan ja näki takanaan seisovan kaksi oudon näköistä heppua. – Hei kaunis tyttö. – Hei? – Mihin kiire? – E-ei mihinkään. Toinen hepuista lähestyi Emiliaa. Emilian mielestä tyypit näyttivät hieman pelottavilta. Heillä oli päällään täysin mustat vaatteet ja heidän kasvojansa peitti oudot huivit. Tyyppi tarttui Emiliaan ja alkoi kiskoa tätä mekosta – Irti minusta! Toinen tyyppi vuorostaan alkoi penkoa Emilian pientä käsilaukkua toivoen löytävänsä jotain varastamisen arvoista. – Hei näpit irti se on mun laukku! – Lopettakaa. – Hiljaa! – Me teemme niin kuin haluamme!  Emilia yritti epätoivoisesti rimpuilla outojen miesten otteesta, mutta turhaan. Aikansa pengottuaan Emilian tavaroita saivat miehet tarpeekseen. He heittivät alusvaatteisillaan olevan Emilian keskelle autotietä vieden tältä mekon, rahat ja korut. – Emilia nousi ylös ja yritti juosta vorojen perään. Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Sillä juuri silloin toinen voroista kaivoi takkinsa taskusta jotain ja pian kuului iso pamaus. Siinä samassa Emilia kaatui maahan ja vorot poistuivat paikalta ryöstösaalis mukanaan.

Hetkeä myöhemmin vankilasta vapautunut nuori poika käveli ryöstöpaikan ohitse. Aluksi hän ei kiinnittänyt paikkaan mitään erityisempää huomiota, mutta katsoessaan maahan hän huomasi tytön joka makasi keskellä autotietä tajuttomana alusvaatteisillaan.  Juuri silloin iso valkoinen auto ajoi kohti tiellä makoilevaa Emiliaa tajuamatta, että tämä ei ollut ihan kunnossa. Poika katsoi tapahtumaa järkyttyneenä. Juuri ennen kuin auto kosketti Emiliaa, hyppäsi poika Auton Ja Emilian väliin napaten tytön syliinsä ja juosten tyttö sylissään turvaan.  

Poika vei Emilian mökilleen. Mökki oli pieni ja keskellä kaunista luontoa. Sisällä kaikki oli niin kuin ennenkin. Vaikka olihan siitä aikaa kun poika oli viimeksi ollut kotona. Varovasti poika laski Emilian sänkynsä päälle.  Vasta silloin hän huomasi haavat tytön jaloissa ja käsissä. Tyttö vuoti verta ja hengitti raskaasti. Poika puhdisti tytön haavat ja sitoi ne sitten valkoisilla kankailla. ”Mitähän hänelle on tapahtunut?” ”Ja miksi hän makasi keskellä autotietä?” ”Minun täytyy auttaa häntä, se saa olla ensimmäinen hyvä tekoni”   

( Jatkoa luvassa, pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. ) 

Moikka kaikille. Ja kiva että päätit tula lukemaan tätä. Ajattelin tässä, että kun tykkään vapaa- ajallani kirjoitella paljon ja olen tehnyt sitä aika kauan niin olisi mukavaa saada näille tarinoille / muille kirjoituksille lukijoita joten mietin jos julkaisisi jotakin täällä. Tässä pieni pätkä eräästä tarinastani jonka kirjoittelin Viime Joulun tienoilla. Voin jatkaa tarinaa tänne jos haluatte sitä lukea. Ja nyt päästän teidät tarinan pariin. 

RIKOLLISTA RAKKAUTTA

Ilta hämärsi jo kaupunkiin. Eräässä pienessä talossa nuori tyttö nimeltään Emilia istui sänkynsä päällä harjaten mustia hiuksiaan. Samassa Emilia tuli vilkaisseensa kelloa. Se oli jo puolikuusi, ja hän oli luvannut tavata kavereitaan tasan puoli kuudelta. ” Iik olen myöhässä!”  Nopeasti Emilia kiinnitti hiuksensa pompulalle, ja vanhempien huomaamatta juoksi salaa illan pimeyteen. 

Kahvion edustalla Emilian kaverit Milja ja Iida odottelivat jo tätä.  – Kello on jo vaikka mitä. – Niin, tyypillistä Emiliaa, sehän on aina myöhässä. – Jep. Kaverusten jutellessa Emilia juoksi paikalle. – Moi tytöt sori kun jouduitte oottaa. – Ei se mitään, kiva että tulit. – Mitä kuuluu? – Ihan hyvää, teille? – No kävin eilen kampaajal ja sain ihanii raitoi hiuksiini. – Nätit. – Niin, mutta sinäkin olet nätti Emilia. Kuulumiset vaihdettuaan tytöt suunnistivat sisälle kahvilaan ja tilasivat vakio herkkunsa. Aika kului todella nopeasti ja pian oli tyttöjen aika hyvästellä toisensa ja palata koteihinsa.  Emilia hyppäsi vihreän pyöränsä satulaan ja alkoi polkea kohti kotia. Ilta tyttöjen kanssa oli ollut ihana. Mutta Emiliaa hirvitti hieman, että saisi kotona huudot, koska oli lähtenyt illalla ulos ja vieläpä luvatta.

Hieman kauempana syrjäisellä kadulla käveli suurin piirtein Emilian ikäinen nuori poika. Pojalla oli yllään musta takki ja hänen kasvoissaan oli useita lävistyskoruja. Poika oli juuri vapautettu vankilasta. Pojan kävellessä hän mietti itseään ja elämäänsä. ”Miksi lähdin rikolliselle polulle?!” ” No onneksi nyt olen vapaa mies tekemään mitä vain.” ”Paitsi rikoksia, niihin en enää koskaan kajoa” ” Kun ajattelen niitä tekemiäni lukuisia rikoksia, kaduttaa ihan hirveästi” ” Kunpa pystyisin vaan unohtamaan sen kaiken, aloittaen alusta” ”Minun täytyy löytää se oikea” 

Jatkuu....  ( Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. )