Elämän tieltäni muutamia osia
En viitsi tänne kirjoittaa mitään kunnollista/kokonaista juttua, koska olen vasta harkitsemassa et tekisinkö ylipäätään blogin johonkin, kirjoitustaitojani on kehuttu siinä mielessä hiukan.. Mutta asiaan mistä nyt kerron, eli kerron lyhyesti minkälaista mun elämä on ollut & on yhäkin~
Lapsuuteni asuin äitini & velipuoleni kanssa kolmen, kunnes täytin 9, äitini löysi (jälleen) miehen itselleen mutta kaikki alkoikin hänen tulostaan. Alkuun tää henkilö oli mun äitiä kohtaankin hyvin uhkaileva & pelkäsin häntä. Aloin enemmän pelkäämään tätä ihmistä, kun hän alkoi lyömään minua eli käyttämään ihan fyysistä väkivaltaa minuun. Kaiken huipuksi tää ihminen on mielestäni aina käyttänyt äitiäni vain hyväkseen, saanut tältä kaiken mitä tahtoo. Nykyisyydessä tilanne on siinä, heillä on 3 yhteistä lasta, mutta he ovat eronneet & äitini väittää kaikille kuinka tahtoo miehen pois asunnostaan, tosiasiassa kuitenkin äitini valitsi ex miehensä esikoisensa sijaan. Hän siis yhdessä vaiheessa ihan jätti minut mielummi kaduille kun otti suojiinsa.
Noh ei tuosta sen enempää, kirjotan muutamista asioista lyhyehkön pätkän vain. 10- vuotiaana sain itse Epilepsian. Kukaan ei osaa sanoa tuliko se mulle mistä, stressistä tms (suvussani ei ole ollut kyseistä sairautta koskaan). Ensimmäinen kohtaukseni sain kun olin lapsuuden kaverini luona yökylässä, nousin aamulla alas kerrossängystä (tämän tapahtuman jälkeen en ole kyennyt nukkumaan kerrossängyissä, harvoin edes pystynyt käymään). Menin istumaan heti sängyn rappusten viereen makuuhuoneen ovenväliin, en muista mitä siinä oli mutta jotakin legoja tms. Yhtäkkiä en tiennyt mitä tapahtui musta tuli ihan poissa oleva.. Olin kuulemma kouristellut, tärissyt, vaahtoa oli tullut suustani jne. Kaverini äiti soitti äidilleni paniikissa kun ei tiennyt mitä oli tapahtumassa itsekkään. Olin menettänyt hallintani itsestäni kokonaan. Huusin äitiä, kuulen yhä sitä huutoa mielessäni kun mietin sitä aikaa kun huusin tajuamattani edes huutavani.. Olin paniikissa itsekkin silloin tiedostan sen, koska näistä kohtauksista tuli pahin pelkoni. Menetin tuntoaistin kokonaan. Kuulin harvalti muiden puheita & paniikkia, menin siitä itsekkin paniikkiin lisää. Pelkäsin kuollakseni. Useiden minuuttien jälkeen lopulta menetin tajuntani & heräsin vasta ambulanssissa, en tiennyt mitä mulle tehtiin & pelkäsin koko ajan. Sairaalassa jankutin äidille aina, että tahdon vain kuolla.. Äitini yritti rauhoitella minua. Olin epilepsia puolen osastolla n. 2kk. Joka kerta, kun vähänkin tunsin saavani kohtauksen mun oli mentävä kyljelleen sänkyyn, itkin & pelkäsin jatkuvasti. Tuolloin aloitin myös psykpolin käynnit eli 10- vuotiaana jo. Silloin kaikki johtui pelostani epilepsiaa kohtaan taino pikemminkin niitä kohtauksia. Lopulta aika nopeastikkin toimiva lääke löydettiin enkä saanut enään kohtauksia lainkaan. Pääsin kotiin, mutta psykhoito kontaktini jatkui, kun pelkäsin aina niin paljon. Pelkäsin mennä kouluun yms. Olin jo valmiiksi koulukiusattu niin sekin vielä päälle + kammosin itse kohtauksia niin paljon. Nykyään epilepsian osalta luultavimmin asiat suhteellisen okei. Mulla yhä turvallisin lääke itselleni käytössä, jonka ansiosta en ole saanut sitten 16- vuotiaan yhtäkään _epilepsia_ kohtausta. Toisaalta välillä mietitään saattaako osa kohtauksista sisältää kahta eri tyyppiä, mutta sitä joudun yksinäni pohtimaan. En pelkää yhtä paljon kuin ennen epilepsiaa, kun edellisestä kohtauksesta on n. 5-6 vuotta aikaa (olen nyt 21- vuotias). Jatkan seuraavaan, koska kännykällä teksti pomppii.
- Paikkakunta
- Helsinki
- Syntymäpäivä
- 16.08.1996 (28,23v)
- Siviilisääty
- Sinkku
- Suuntautuminen
- Bi
- Sähköposti
- anna.partanen15@hotmail.com
- Skype
- Ei mut dc on
- Kik Messenger
- ansguux_
- Snapchat
- sikopaimen
- Anskuli_ & katean6
- Rekisteröitynyt
- 23.08.2015
- Status:
- Poissa