Okei, nyt pääsenkin yhteen lempiaiheistani (niitä on vain kaksi), mutten tiedä missä vaiheessa kirjoitan toisesta. Ehkä piakoin. Toinen näistä on siis mikäpä muu kuin musiikki. Kerron nyt elämästäni musiikin parissa liitettynä noita juttuja, mistä olen aijemmin puhunut. Kerron tässä musiikkiin liittyvät asiat. En tietenkään kaikkea, mutta jonkin verran. 

Eli alotankin ihan ensimmäisistä hetkistä  elämässäni. Ihan vauvasta saakka kuuntelin/nautin musiikista, katsoin videolta tenavien lauluja & kaikenlaisia kuuntelin laululeikkejä jne. Mitä näitä olikaan tuona aikana. n. 5-6 vuotiaana päätin ryhtyväni laulajaksi tulevaisuudessa. Sanoin, että haluan olla laulaja. En silloin vielä tiennyt mitä eroa olisi artistilla & laulajalla, halusin vain laulaa vaikka tiesin etten ollut siinä mikään hyvä. 

Aloitin koulut.. Haaveeni pysyi samana. 11- vuotiaana mietin yhden piha kaverini kanssa perustavamme bändin, jossa hän olisi laulaja, yksi olisi ollut pianisti, yksi toinen (jonka luona sain ensimmäisen epilepsia kohtaukseni) kitaristi & minä rumpali. Kukaan heistä ei tiennyt minun haavestani, koska vaikutti siltä että tämä ns "pomottavin/puheliain" henkilö tahtoi juuri sitä, enkä ole koskaan halunnut viedä toiselta iloa. Se on mussa hiukan erikoista, en ajattele itseäni lähes ollenkaan. Asetan muut vahvasti itseni edelle kaikessa, nykyäänkin. Niin oli myös lapsuudessani. Keksimme ihan naurettavia sanoja tämän "laulajan" kanssa.. Olimme kyllä hyvin nuoria tekemään yhtään mitään sellaista edes. Muistan yhdet sanamme hyvin ulkoa .. "Punaisessa metsässä punaisia puita, punaiset puut osaavat uida". Hän oli mielikuvituksellinen, kuten minäkin hän kyllä keksi riimejä useinkin. Hänellä oli meistä myös paras ääni & hän oli lapseksi hyvin taitava laulamamisessa. 

Kolmannella luokalla aloitin siis koulun kuorossa kahden opettajan johdolla. Oman luokanopettajani, sekä erään toisen luokanopettajan. Opin aina sanat heti ensimmäisenä päivänä kun ne kuulinkin & pidin sitä hyvänä asiana kauan. (Onnekseni kai?) Pihakavereideni (kahden) kanssa välillä lauloimme singstaria, pidimme siitä & olimme todella kilpahenkisiä keskenämme muutenkin. Neljännellä oli laulukokeet oman opettajan kuullen & jännitin  aivan liikaa tuolloin, lauloin vain yhdelle opettajalle jonkun lyhyen kappaleen (en muista enään minkä), enkä oikeastaan muista siitä sen jälkeen juuri mitään. Ei hän minusta juuri sanonut mitään, sanoi vain "pyydä seuraava" minun jälkeeni. Silloin ajattelin & tiesin, että unelmani tulisi jäämään aina vain pelkäksi haaveeksi, mutta rakastin laulamista, joten tahdoin pysyä kuorossa tahdoin vsin tehdä sitä mitä rakastin (laulaa). Itseasiassa se oli ainoa asia koulussa mikä minua motivoi, koska jopa kuorossa olijat pilkkasivat minua. Ihailin kahta oman luokan oppilasta, jotka myös kiusasivat minua. Olin aina ihaillut heidän laulutaitoaan, ääntään. He olivat parhaimmat laulajat koko kuorossa & pidän muutenkin aina tietyistä soundeista, niin heidän upposi muhun aina. Harmitti etten koskaan voinut heille sanoa, että he olivat älyttömän lahjakkaita vaikka sen itse varmasti tiesivätkin, kuitenkin lauloivat useissa sooloissa. Viidennellä luokalla tajusin artistin & laulajan eron.. Tiesin, että laulajaksi on paljon helpompi tulla kunhan oppisi laulamaan hyvin. En tiedä edes miksi asetin itselleni juuri sen vaikeamman haaveeksi eli artistinuran. Tiesin haluavani laulaa ihmisille keikoilla, halusin esiintyä, pidin siitä todella. Vaikka ihmiset kiusasivat minua rakastin aina laulamista, enkä koskaan lakannut haaveilemasta että osaisin joskus edes vähän paremmin laulaa. Toivoin, että joskus joku voisi sanoa mun äänestä edes yhden hyvän asian. Sitten.. Kuudes luokka, viimeinen tämän opettajan opissa...

Noh tämä tarina muutti elämääni hyvin paljon.. Nimittäin kuudennella luokalla joulun lähestyessä. Kuoron oli tarkoitus tehdä joulukonsertti, sekä esiintyä myös kirkossa muutamaan otteeseen. Toinen opettajista oli matkoilla, oli vasta tulossa ulkomailta jos nyt oikein muistan. En muista mistä.. Kuitenkin.. Kun meille kerrottiin kuoron porukalle siis, että meille tulisi joulukonsertti niin siinä samalla tämä toinen kuoro opettajista, joka oli paikalla silloin. Hän pyysi viittaamaan jos tahtoi soolopaikan. Oli vain yksi soolo jäljellä, lisäksi olin luokassa ainoa viittaaja. Mikä osottautui mun eduksi. Hänen oli pakko antaa minulle mahdollisuus, vaikka luultavasti nimenomaan kun opettajat tiesi kuinka kiusattu olin jne, hän ei olisi tahtonut tehdä sitä näin sen hänestä. Mutta silti hän sanoi "No Anna tuu kokeilee" pienen hiljaisuuden päästä, kun muita viittaajia ei näkynyt. Lauloin viimeisen säkeistön kappaleesta - Tulkoon joulu. Hänen säestäessä huomasin itsessäni sen, huomasin että nautin laulaessa siinä muiden edessä aivan yksin soolona. En pelännyt, ääneni ei värissyt juuri ollenkaan. En tiedä miten kykenin siihen, olihan kiusaajani paikalla. Pianistin lopettaessa huomasin tämän kyynelehtivän. Hämmennyin itse totaalisesti, mietin mitä olin tehnyt teinkö jotain väärin, oliko se niin kauheaa että piti itkeä (?) Mutta ei. Hän sanoi rauhallisesti, että kolmas soololaulaja olisi valittu & se olin minä. En ollut uskoa sitä. Noh ei ollut uskoa oma opettajanikaan + hän taisi olla huolissaan, mitä muut tekisivät, nauraisivatko he minulle. Hän ei uskonut muhun lainkaan, kun tiesi kyvyistäni, vaikka ei kylläkään tuona aikoina lauluani ollut kuullut kun ääneni on aina ollut sen verta hiljainen, ettei se kuulunut kuorossa läpi. Hän ei ollut uskoa tuota, että tämä toinen oli hyväksynyt minut laulamaan. Muistaakseni jouduin sen vielä ihan ns. Todistamaan erikseen. Oma opettajani kehui minua, halasi & sanoi olevansa ylpeä minusta, mikä muutti mun käsitystä siitä ettenkö vois ikinä oppia, etteikö kukaan vois oppia laulamaan. Ylä-aste oli yhtä tuskaa musiikin osalta, otin valinnaisiks musiikin, mutta siin käviki nii et mun kiusaajia oli siellä, joten en tehnyt ikinä mitään.. Luulin että kaikki vaan menis ikuisesti sitten niin, mutta ylä-asteen jälkeen olin alkanut kirjoittamaan omia kappaleita. Nykypäivä; Olen sanoittaja & laulaja. Luulin ettei musta koskaan siihen olisi. Artisti on myös mahdollista jos musta vain on siihen. Sitä mä en itse hyvin tiedä. En koe olevani hyvä, mutta monet muut saattavat olla vähän eri mieltä... ? Anywais jooh.. Mä rakastan laulamista & mun unelma on popartistin ura (:: On kokemusta jo studiolta vähän, sekä esiintymistä vaikka miten, mutten ole keikkaileva artisti mitä tahtoisin myös olla. En ole artisti lainkaan (vielä ainakaan). 

Seuraava aiheeni tulee kertomaan yksinäisyydestä.