Mä esitän miestä mut oon avuton poika.
Mikä mun sydämen sais vielä sykkimää,
Ympärillä jätetää, ihmiset on yksinää.

Riitelin, lopetin elämän. Lopetin elämästä koska en jaksanu 
enää. En jaksanu kuulla sitä. Et kui paska oon. Tai et kui 
mun pitäis jaksaa aina. Olla omien murheitten alla ja toisten.
Tiiäks sie et se ei oo helppoo. Elämä ei oo muutenkaa 
helppoo

Kerro mulle miten muka pystys unohtaan, 
Miten tää muka tulee väliin, tää on vaan runoutta.
Meil oli hetkemme, ja lupaan muistaa ne.
Kuva meist yhdessä, tauluun ikuistan sen.
En pyydä maailmaa sulta tai kuut taivaalt.
Mä oon sua varten tääl, seison täs paikallaan.
Jotain niin painavaa, kun en pois sua päästä saa.
Vuodet vaan vierii ja mietin millon sut nähdä saan.
Mut se ei taida tapahtuu, miten uskallan enää kehenkään rakastuu?
Muistot palautuu, tie mun edes avautuu, 
Päämäärän tunteille on enää avaruus.
Koska sä oot muisto, kuva mun silmissä, 
Etkä sä hymyile vaan, söpösti irvistät.
Ja se on ainoo hyvä asia täl filmillä.

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.