Havahduin. Pysähdyin. Vain huomatakseni, että olin ollut kokoajan paikoillani. Liikkumatta. Jalat suorassa pötkötellen, alaston, hikinen vartaloni heleän samettista lakanaa vasten. Tunsin kuitenkin paineen. Se tuli esiin kuin varkain, hempeästi väristen, vaikka todellisuudessa - se oli ollut kokoajan läsnä.

Se tuntui aluksi vain irralliselta lastilta päälläni, kunnes tunsin sen välittömänä osana rappioutunutta ruumistani. Koin toverillisuutta. Hain katsetta siihen, vaikka se näky - se oli kaunista vain vahvalla asennoitumisella. Mutta.

Sitten. Havahduin. Uudestaan. Muistikuvat. Sekakäytön huuruinen viikonloppu. Tratsodoni, Alprostadiili, Cialis, Viagra. Metsätontun eliksiirit. Örkkimörkin orgiat.

Se olikin vain tämä vitun priapismus. Hyvää päivänjatkoa. Bonum diem habeas.

Velho on viettänyt viime viikot hiljaiseloa. Ei tietenkään tarkoituksella, vaan aivan muista syistä.

Muutama viikko sitten olimme "ystäväni" metsätontun kanssa pikku kierroksella Velhometsän karaokepubeissa. No ei mennyt aikaakaan, kun olimme jo aivan saatanan kännissä. Minulle tuo ei tienkään ole temppu eikä mikään, ja alkoikin tympiä kännissä olo. Halajin jotain enemmän!

Menimme tonttuystäväni asunnolle, joka sijaitsi suuren kärpässienen sisällä (hyi helvetti), ja hänpä antoikin minulle tonttujen salaisen reseptin omaavaa "elämän eliksiiriä". Ymmärrtykseni palasi vasta tänä aamuna, ja ulko-oveeni oli ripustettu seuraavanlainen kirje:

"Arvon Velhometsän Velho. Olette viimeisen kolmen viikon aikana tehneet seuraavaa:

- Liimanneet paljaan perseenne muiden metsän asukkien ikkunoihin, yhteensä 13 kertaa.

- Läpsytellyt lerssillänne viattomia ohikulkijoita.

- Pahoinpidelleet maahisen

- Tuhopolttaneet kolmasosan velhometsästä.

Lisäksi on syytä epäillä teillä olevan osuutta viime viikolla alkaneessa Velhometsän henkirikosaallossa. Otathan yhteyttä faksinumeroomme 666"

Ulkona on muuten maa peittynyt jollain valkoisella. Liekö jättiläispeikko taas päästellyt paineitaan.

Mites teidän viimeiset kolme viikkoa?

Velhometsän aamu jälleen sarasti, ja arvaatteko mitä? Maahinen oli taas kuorruttanut pihamaani järkyttävällä ripulipaskalla! Krapula-aamuni alkoi juuri niinkuin yleensä, sillä astuessani spurguluolastani ulos (jos ette tiiä velhon spurguluolaa, niin se on sellainen puu missä on ovi ja sisällä "asunto") aloin vajota ripulimereen kuin juoksuhiekkaan konsanaan. Onneksi loitsuni karamaya horriblis rapula pelasti minut jälleen pinteestä, ja sain voimia nousta kuiville. Alkoholismini ei tosin ole vielä parantunut, ei minulla tosiasiassa sellaista olekkaan, ja jos moista väität niin muutan sinut rupikonnaksi!

Tämmöstä viikonloppua minulla, mites teillä?