Tässä juuri mietin mitä lausetta olen kuullut harvoin. Monet ihmiset painottavat monesti olevansa omia itsejänsä, seisovansa sanojensa takana ja  etteivät välitä muiden mielipiteistä. Itsekkin olin tällä linjalla pitkään. Sanoin ettei muiden mielipiteet kiinnosta. Tässä on pikku hiljaa alkanut huomaamaan, että muiden hyväksyntä yhteiskunnassa on tullut kaipuuseen alitajuntani sopukoihin. Kun on liikaa ns. röyhkeä ja rohkea, nii jossain vaiheessa se jatkuva paine minkä kerää alkaa tuntumaan siltä, että ehkä kuitenkin haluaisin tulla kaikkien kanssa toimeen. 

Mutta ei sekään ole hyvä valinta. Viimeisimmät vuodet olen kaveerannut hyvin erilaisten persoonien kanssa. Huomannut, että vahvimmat persoonat aina vievät sitä nöyrää. Nöyryyteen olen yrittänyt panostaa. Koen kuitenkin sen paremmaksi vaihtoehdoksi kuin olla itsekeskeinen kusipää. Tai noh. Oikeastaan olen aikalailla molempia. Monesti katson tapauskohtaisesti. 

Internetissä monet samoilla keskustelufoorumeilla keskustelleet pitävät minua täytenä kusipäänä. Oikeastaan se on tuonut mulle enemmän hyvää kuin nöyrtyminen. En ole jäänyt varjoon. Varjoon jäämistä eniten ehkä pelkään. Sen ettei ketään kiinnosta jne. Mutta olemalla vähän mulkku tietyissä tilanteissa, herätän keskustelua ja saan näkyvyyttä. 

Ensimmäisenä tässä varmasti monelle herää mieleen, että ehkä minä olen kusipää. En suinkaan. Olen taiteilija, joka tekee omaa juttuaan mutta ei pelkää puolustaa sitä tarpeen vaatiessa. Lisäksi ilmainen mainos musiikki- ja videoalan suuren kilpailun vuoksi on aina tervetullutta. :) Siksi ehkä nautin tietynlaisesta provosoimisen harjoittamisesta. Joskus provosoin tahalleen, joskus alitajuntaisesti. 

Eikä sekään vielä mitään. Tässä kaikessa persoonaani sekoitetusta nöyryydestä ja itsekeskeisyydestä olen alkanut miettimään kuka minä olen. Monesti kuulen ihmisiltä miten minun tulisi toimia tai millainen olla. Miten voi kehittää itseään persoonana, jos oma persoona täytyy luoda uusiksi ja olla joku muu kuin on? Ei mitenkään. 

Tässä tänään haluan sanoa ihmisille, että  olkaa omia itsejänne. Ei pidä alistua liikaa. Toki se missä menee raja onko itserakas mulkku tai missä vaiheessa on liikaa alistuva nössö. Itse olen monesti kulkenut ääripäästä toiseen ja sen kultaisen keskitien löytäminen on ollut vaikeaa. 

:)
Mutta haluan sanoa tässä vaiheessa, että suoraan sanottuna en tiedä kuka olen.
Kuitenkin aijon olla se ihminen, joka olen!
Ole sinäkin se, joka sinä olet!

Ole oma itsesi, koska et voi olla kukaan muu!
Vaikka kuinka haluaisit! 

Olen harrastanut rap-musiikin tekemistä vuodesta 2008 lähtien ja kehittynyt huimasti. Monissa asioissa mitä olen harrastanut, olen kyllästynyt todella nopeasti, koska en ole ollut tyytyväinen tuloksiini. Räppäyksen aloittaessani en tajunnut olevani paska, joten jatkoin, jatkoin ja jatkoin, ja kehitystä tuli. Siinä vaiheessa parisen vuotta harrastaneena tajusin, että kuinka paljon olin kehittynyt ja päätin jatkaa. Räppääminen ei ole enää minulle harrastus vaan elämäntapa. Ilmaisen näkemyksiäni, heitän läppää, puran tunteitani. Se on taiteen muoto minulle, jolla pystyn purkamaan inspiraatiotani. 

Viimeiset pari vuotta, olen alkanut stressaamaan biisejäni. Alkanut analysoimaan mitkä menee pieleen. Sitä kautta on mennyt siihen, että joudun käyttämään useita kokonaisia päiviä, eikä tasoero siltikään ole huomattava. Moni biisi mistä olen saanut kehuja on meinannut jäädä sen vuoksi julkaisematta jne. Musiikki ja sen tekeminen on minulle niin tärkeää, että se aiheuttaa stressiä. 

Kun teen musiikkia itselleni, minua ei kiinnosta vaikka biisi olisi ihan paska. Kuitenkin vajaan 8 vuoden sooloilu on alkanut tympiä ja alkanut toivomaan yhteistyökumppaneita, joiden kanssa tehdä yhdessä musiikkia. Siitä tämä stressi. Minulle itselleni riittää huomattavasti kykyjäni alempi suoritus, mutta jotta voin edetä, niin minun täytyy hioa jokainen pienikin virhe.

Vai täytyykö? Onko minun välttämättä pakko menestyä musiikkia tekemällä? Niinh. Olen sitä miettinyt myös, että onko menestyminen tärkeintä luovaa työtä tehdessä. Olen pitkään ihmetellyt, kun monet ihmiset kutsuvat musiikin tekemistä "Vaivaksi". Näkisin itseni kohdalla, että aina teen sitten videoita tai musiikkia, stressi pilaa nautinnon ja muuttaa sen todella vaivaksi. Minusta on tullut viime vuosien aikana hirveä stressaaja, joka stressaa aivan kaikesta melkeimpä. Katson stressin vievän tai pimentävän minun monia piirteitä mitkä itse katson merkittäväksi osaksi minun vahvuuksiksi, jonka jälkeen ei ole vahvuuksia. Vain heikkouksia. 

Syy miksi koen - näillä jutuilla mitä ylipäätänsä teenkin - menestymisen tärkeäksi, koska itse en kykene opiskelemaan ammattia itselleni. Kouluympäristöstä olen saanut ihan oikeita traumoja. Olen hyvä oppimaan asioita, mutta kouluympäristö ei ole minua varten. Sen olen huomannut, että kun olen mennyt kouluun, elämänhalu katoaa ja ahdistuineisuus lisääntyy. Viimeisen 5 vuoden aikana en ole voinut näin hyvin kuin nyt. En tunne enää masennusta, lievää ahdistuneisuutta välillä. Nyt kun koen olevani vahva, minun täytyy oikeasti voittaa stressi ja palauttaa oma itseluottamus. 

Kun ei töitä tule, työkkärin sivuja selaan 2 kertaa viikossa. Suurin osa ilmoituksista on sellaisia, joihin en täytä kriteerejä. Joten näen tärkeänä sitten panostaa siihen mikä on itselleni tärkeätä. Taide & Viihde. Videot! Musiikki! Sanoitus! Esiintyminen! jne... Nämä asiat tuovat aina minulle iloa, kunhan en stressaa. Se onni minulla on, että en ole ikinä keikoilla stressanut. Lavalla ollessani olen aina tuntenut itseni vapaaksi. Tosin tunnelmaa syö se, jos keikkaa ei katso ketään. Sekin on koettu.

Rakkaat taiteilijasielut! Älkää stressatko! 

Jos jollain on vinkkejä stressin poistoon, niin heittäkää toki! :D

Hei! Tässä käsittelen aihetta, joka koskettaa minua itseäni erittäin henkilökohtaisesti. Olen äärimmäisen huomionkipeä ihminen. Nautin usein ihmisten kanssa väittelemistä kun saan jonkinlaisen vastineen. Nautin kun saan positiivista tai negatiivista. Törkeät sanat ei oikeastaan enää loukkaa minua, koska olen tottunut niihin koko elämäni aikana. Olen oppinut pitämään kaikenmaailman idiootteja huumorin lähteenä itselleni. Idiooteilla tarkoitan tässä tapauksessa ihmisiä, jotka tuhlaavat aikaansa aukoakseen päätä muille. 

Itselläni on ollut youtubekanava vuodesta 2011. Katsoin tänään katsojalukuja ja muita koko siltä ajalta. 2011-2012 sain aina uudelle videolle 1000 katsojakertaa. Se oli aikaa jolloin olin tyytyväinen. Haluan, että mietteitäni huomioidaan ja tekemääni taidetta tsiigataan/kuunnellaan. No tänä päivänä   saan uudelle videolle 80-200 katsojakertaa. Pikku hiljaa itsevarmuuteni on hiipunut katsojalukujen myötä. Olen huomannut, että olen alkanut miettimään enemmän mitä sanon, mitä kirjoitan biiseihini. Stressi valtaa kaiken. 

Haluan huomiota useasta eri syistä. Edistääkseni oikeudenmukaisuutta maailmassa ja haastaakseni hierarkian. Olen ollut koko elämäni luuseri enkä suostu hyväksymään sitä. Luuserius on jo iskostunut mun selkäytimeen niin vahvasti, että usein kun teen jotain biisiä tai videota ajattelen "Miksi panostaa, koska paska siitä tulee joka tapauksessa" ja sitä myötä sitten kaikki on tullut hutaistua niin sanotusti vasemmalla kädellä. 

Ystäviä ei ole paljon. kaveripiirit vaihtelee. Harva ystävistäni tietää minun historiaa ja ei ole nähnyt elämäni rankkoja kokemuksia, jonka vuoksi ei välttämättä pysty suhtautumaan. Suurinosa kavereistani asuu muilla paikkakunnilla. sitä myötä sitten yhteydenpitokin hiipuu, jos kumpikaan ei jaksa matkustaa. Yleensä itse olen nauttinut matkustamisesta mutta varsinkin kun usein olen matkoilla, niin joskus sitä tykkää olla kotonakin. 

Koti, mitä se merkitsee minulle. Se merkitsee minulle betonihelvetin keskellä olevaa huonetta, joka ei ole koti, vaan tyhjiö isossa rakennuksessa ilman omaa pihaa. Talossa on 7 kerrosta ja 3 rappua. Asukkaita siis riittää. Kuitenkin tämä talo on täynnä robotteja, joista harvat edes tervehtivät. Olen koko maailmalle näkymätön ja siksi toivoisin jonkun huomaavan minut. 

Koen itseni hyvin yksinäiseksi. En ole syrjäytynyt tällä  hetkellä, koska pinnistelen koko ajan sitä vastaan.

On olemassa valintoja, jotka ovat muiden ihmisten mukaan aina vääriä. 
On olemassa ihminen, jota kohtaan käyttäydytään törkeästi jatkuvasti
Jos kysytään miksi niin käyttäydytään vastataan "En tiedä, se on vain tapa"
Jos edes mitään vastausta annetaan. 

Elämä täynnä valheellisia sanktioita. Asioilla on aina seuraukset, mutta entä,
jos seuraukset perustuvat valheelliseen tietoon? Rangaistaan ihmistä muiden ihmisten
asettamien valheiden takia. 

Kaikki positiiviset eleet mitkä kohdistuvat sinua kohti, johtuvat vain siitä, että tavoitellaan omaa etuaan ja unohdetaan saman tien kun mahdollinen hyöty on saavutettu. 

Maailma täynnä vihaa ilman rakkautta on rankkaa. Minun maailmani on juuri tälläinen.
Tuska elää ja kasvaa jatkuvasti sisälläni ja elämänhaluni on olematon. 

Tämä yhteiskunta on mätää ja maailma paha paikka.

Olet lahjakas mutta kukaan muu ei tiedä sitä. Olet matalalla tasolla
ja mietit miten pystyisit nousemaan osaamisellasi ylös päin. 
Yrität aina välillä tehdä jotain hyvin mutta kukaan ei huomaa sitä. 
Mietit, että mitä järkeä siinä on?

Miksi yrittää kun kukaan ei huomaa?

Usko itseesi! Kun teet omaa juttuasi, sinut huomataan!
Olet lahjakas! Olet taitava! Ihmiset voivat lytätä sinut
kuinka haluavat. Se on heidän ongelmansa. Sinä olet
tehnyt hyvää jälkeä! Usko itseesi! Olet hyvä juuri sellaisena
kuin olet! 

Uskotko sinä pääseväsi pitkälle?
Miksi et? miksi uskot? Punnitse nämä!
Jos tiedät, että sinä pääset pitkälle,
Jatka omaa juttuasi ja toteuta aina kovemmin
ja kovemmin. Jos et usko pääseväsi pitkälle
opettele asiat kehittämällä heikkouksistasi 
taitoa. 

Onko sinua kukaan koskaan kannustanut?
Sinä luit minun kirjoittaman tekstini ja tässä 
näet, että minä kannustan sinua!

Tee omaa juttuasi!