Blogi

Vartija 

1:36 - BioMenac: ja mulla tulee silmät lumettunu pilvenpoltelija joka ei pysty mihinkää keijosta

1:36 - BioMenac: sellane joka makaa sohvatuolissa ilmeettömänä pää tyhjänä ja vetää vaa pilvee

1:38 - BioMenac: sä pummi et oo ees vartija. laahustat jotai varastoo ja saisit heti dunkkuu ku joku kamapää tulis potkii ovii

1:38 - BioMenac: et ees uskaltais mennä ulos vaa soittaisit poliisit

1:39 - Keijo: BioMenac hyvin sanottu, en tosiaan ole vartija

1 tykkää
Lue kommentit (3)
Blogi

Vaikeuksien kautta elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä! 

Hellurei muruset pitkästä aikaa!

Mistä mä alottaisinkaan. Kesällä kerkesin pettyä kun opintopolku -sivu näytti, että en päässyt läpi valintakokeesta. Itkin läheisilleni, koska olin suunnitellut tulevaisuuteni Tampereella ja nyt kuulinkin suunnitelmieni murenevan. Välivuosi välähti mieleeni hieman pelottavana asiana, sillä minulle on tuputettu perheen puolelta, että vain laiskat jäävät välivuodelle.. Tämä oli rankkaa myös mun "pienelle" perfektionismille totutella, ettei suunnitelmani toteutuisikaan välttämättä täydellisesti.  Onneksi kuitenkin minulle kerettiin tarjota työkokeilupaikkaa mieluisissa tehtävissä. Eli olisin saattanutkin selvitä vuodesta ilman opiskeluja.

Jostain syystä menin vielä katselemaan Opintopolkua, jossa yllättäen näkyikin, että olen 2. varasijalla Kokkolaan ja 9. varasijalla Seinäjoelle! Oli siellä Tamperekin, tosin 178. sijalla :D Tampere sai jäädä haaveista opiskelupaikkana, mutta minulla oli kuitenkin taas annettu pieni mahdollisuus päästä mieluiselle alalle opiskelemaan. Se oli tärkeintä! 

Ja niin sähköpostiini kilahti viesti, että olen saavuttanut paikan Kokkolasta sosionomiopintoihin. Jäin onneksi vielä odottamaan, miten tilanne kehittyy muiden paikkojen osalta. Ja niin siinä kävi kuin kävikin, että nousin vielä Seinäjoellekin! Se tunne oli uskomattoman helpottunut kun minulle varmistui, että pääsen opiskelemaan Seinäjoelle sosionomiksi. Pari vuotta haaveilin tästä ja nyt se on ihan hetken päästä toteutumassa kun koulu alkaa elokuun loppupuolella!

Seuraava haaste olikin sitten asunnon löytäminen ja jännittäminen uudesta ja vieraasta kaupungista. Onneksi uusi koti löytyi muutaman puhelun jälkeen. Toki koko ajan ilmassa oli uhka, että mieluisen asunnon ehtii nappaamaan joku toinen. Nyt minulla kuitenkin on vuokrasoppari tehtynä viihtyisän oloisesta yksiöstä ja muutto reilu viikon kuluttua! En malta odottaa sitä hetkeä kun saan rauhassa ihmetellä uutta kotiani.

Samaan aikaan olen onnellinen, että pääsen nykyisestä kaupungistani muuttamaan kauas pois, mutta samalla haikeus pulpahtaa mieleen, kun kohta en voikaan nähdä vanhoja ystäviäni yhtä usein. Kuinka monen kanssa yhteydenpito heikkenee ja katoaa? Vanhat muistot yksinäisyydestä mietityttävät. Entä jos en yhtäkkiä tutustukaan uusiin opiskelukavereihin? Palaanko samaan asemaan, missä olin noin viisi vuotta sitten? Toivottavasti nämä pahimmat skenaariot eivät toteudu. Onneksi minulla on kuitenkin tukiverkko perheestä ja muutamista erityisistä ihmisistä! <3

Kaiken kaikkiaan olen onnellinen tällä hetkellä! 

Tsemppiä kaikille tuleviin opintoihin ja työhön paluuseen <3

 

Kiitos, jos jaksoit lukea koko tekstin. Kommentoi toki omia mietteitäsi ihan mihin vaan liittyen, niitä on aina kiva lueskella! :)

 

8 tykkää
Lue kommentit (6)
Blogi

Painajaiseni ovat palanneet. Ne olivat hetken poissa kun vihamielisyyteni laantui, luulin asioiden muuttuneen. Olen taas vihainen ja ne ovat palanneet kun valheet eivät ikinä katoa. 

Miten yksityiskohtaisesti näenkään ne ja muistan, ja miten täynnä ne ovat pelkoa, väkivaltaa, tappamista. Kaikki väreissä ja äänissä. Mikään leffa ei ole yhtä karmea ei yhtä kauhua kuin nämä ovat ja kun herään, en ole edes peloissani. Mutta tunnen kyllä vastenmielisyyttä, häiritsevyyttä, halua pois tästä todellisuudesta missä vain tämä säälimättömyys on todellista.

Heräsin 5 minuuttia sitten ja koitan laittaa niin paljon kuin muistan ja niin yksityiskohtaisesti. Ei väliä onko sekavaa.

Natseja kylässä, alistamassa ja sortamassa, joku kylä maalla. Pelokas maalaiskansa nöyristelemässä. Minä olen yksi heistä maalaisista. Isoja todella vahvoja ja totaalisen aseisiin aseistettuja rynnäkköjoukkoja tulee jostain taistelusta ja antavat raporttia upseereille. Aivan helvetin tyylikkäät camo-vaatteet ja aseet, kaikki sotamaalauksissa, yksi katsoo minua kuin tuomari onko tuo tapettava, onko hän kapinallinen, onko häntä kuullusteltava, koitan olla näyttämättä pelkoani. Upseeri vaistoaa tämän ja katsoo sivusilmällä hieman päätään kääntäen pahaenteisesti virnistäen, vain hieman, ei avointa pilkkaa. Kuin tietäen ei hänen tarvitse, minä pelkään jo.

 --- 

Olemme pihalla, aukealla, sama kylä, natsit ovat muualla, kaikki tuntuu rauhalliselta, 4-5 jänistä leikkii edessämme ja puputtaa ruohoa. Sama tila/paikka ei jäniksiä vaan heikko sairas antilooppi tai kauris. Koira joka on kuin leijona mutta väriltään kuin susi. Se löntystelee mukamas ei kiinnostuneena lähemmäs ja nuuhkaisee hieman, sitten irvistää ja silmissä syttyy nälkä, halu tappaa ja täyttää itsensä ravinnolla, ne muuttuvat keltaisiksi ja palaviksi kuin oikeilla susilla ja puree tätä heikkoa kuonosta ja huulesta ja repii sitä niin että nahka irtoaa ja liha irtoaa, heikko määkyy tuskasta. Se innostuu kuin verihulluuteen ajautunut peto joka ottaa uusia paloja kaulasta, näen lihan ilman nahkaa ja veren heikko määkyy vielä säälittävämmin ja tuskallisemmin. Me sorrettu kylä katsomme sitä ja suutumme, nousemme ja kävelemme petoa kohti, peto huomaa tämän ja jättää saaliin rauhaan, se menehtyi jo nurmikko on kauttaaltaan veressä. Peto perääntyy ja alkaa itse pelkäämään. Olen sivuun ja pedon eteen menny, kerään kiviä 5 tai 6, heitän petoa niillä mutta en osu yhdelläkään, peto pelkää minua. Kun olen kaikki heittänyt käyn kiinni siihen ja painan sitä polvella kaulasta ja kurkusta ja pidän kiinni päästä ja katson sitä silmiin ja murisen pahemmin kuin se, se pelkää ääntäni eikä pääse irti otteestani.

Sama peto me kotona, se on minun lemmikki, olen johtaja sille ja sen laumalle jota on 4 tai 5 lisää kuin sen poikasia. Olemme onnellisia. Minä todella rakastan sitä ja kunnioitan sitä vaikka tiedän sen luoteen ja mitä sen on tehtävä tässä maailmassa ja inhoan sitä, silti tiedän, sen on tehtävä sitä eikä se ole edes paha, sitä ei voi syyttää eikä tuomita. Olen niiden kaikkien alla ja niiden turkin pehmeys ja kehon lämpö ja tassujen kynnet ja niiden massiivinen paino päälläni tuntuu kivalta. Me leikimme.

Natsit tulee kylään, olen nöyrä ja pelkään, talossani on naisia, 2 tai 3, yksi niistä on minun ja loput nukkuivat yönsä kaikkiemme vieressä. Sanon jollekkin 'ystävälle' en syö vielä tuota leipää koska minun on säästeltävä, ostan tällä 20 centillä yhden leivän sitten kun sen aika on, en syö mitään. Joku ammuttiin pihalla koska meni liikaa piiloon natseilta, vihreään maastopukuun sonnustautunut sotilas ampui sen pistoolilla seinän läpi koska meni sinne piiloon. He jatkoivat juttuaan ja olivat huvittuneita, sen kuolema oli kuin rattaan siirto koneistossa toisille urille, ei tunteita.

Minä menin tyttöni kanssa pihalle ja haluan kanssa piiloon kun tiedän natsien katsovan, hän yrittää mennä samalla tavalla piiloon pois katseilta mutta estän koska sama sotilas katsoo meitä ja hänen kätensä hakee jo pistooliaan, estoni hänen menemästä liikaa piiloon saa sotilaan antamaan asian olla. Me koitamme olla normaalisti ja istua vain muka aikaa viettämässä vaikka tärisemme pelosta. Meitä vahditaan.

On ilta ja olemme koko porukka taas sisällä. Susi lemmikkini ja laumani on myös. Olin puhunut jonkun natsiupseerin kanssa päivällä elämän välttämättömyyksistä, julmuuden välttämättömyydestä, kuoleman vältämättömyydestä, taistelun välttämättömyydestä, kuinka se on kaunista ja tarpeellista ja ihanaa. Sain hänen kunnioituksensa. Olen todella ristiriitainen luonne, samalla pelkään kuin haavoittunut kauris millon minut nähdään kuolemassa ja samalla ihannoin tätä totaalista, hirvittävyyttä, rakastan susilaumaa vaikka tunnen niin suurta vastenmielisyyttä kun ne tekevät mitä niiden pitää tehdä. Voin istua Adolf Hitlerin kanssa samaan pöytään ja olemme kuin parhaat kaverit ei mitään pelättävää ei erilaisuutta, pelkkää yhteisymmärrystä ja voin olla se tapettavaksi vietävä hiiri toisena hetkenä joka ei alistu ja tuhoaa koko vitun järjestelmän joka syöksee ihmisiä kärsimykseen. - Laitan ovia kiinni ja verhoja eteen ettei kukaan saisi päähänsä tulla kylään, nähdä meitä, en ehdi joku ruma ei natsi mutta vastenmielinen tulee oven taakse ja pyytää päästä sisään, en päästä. - Natsit ovat tulleen kylään illaksi, he eivät vielä katso naisia mutta kaikki odottaa ja pelkää hetkeä kun he päättävät että on heidän oikeus tehdä mitä haluavat ja raiskaavat. Toinen naisista ei minun nainen makaa sängyssä ja hänellä on hyvin eroottinen yöasu, reidet ovat paljaana ja hän makaa raukeasti, kömmin hänen päällään kun kirjahyllystä pitää saada joku esine hänen ylitseen ja hän koskee minuun ja minä häneen, ohimennen, se on eroottinen tilanne ja tunne. Teen niin nopeasti kuin voin en anna ajatukselle mistään senlaisesta mitään 'ajatusta', se on väärin.

Kaikki paitsi yksi natsi ovat jo nukkumassa, olen laittanut heidän univormunsa siististi naulakkoon, tehnyt sen kunnioittaen, viimeisen takki on harmaa jossa punaiset olkamerkit kertomaan aselajista, mitaleja ja merkkejä vaikka kuinka, ripustan ne naulakkoon ja hän sanoo älä pidä meteliä hän haluaa nukkua.

 --- 

Nyt herään. Eniten muistan tämän raatelutapon ja sen hirvittävyyden, kauris tai antilooppi mikä olikaan, kuinka se raadeltiin ja liha paljastui nahan alta ja surkeat kuolin-äänähdykset ja tuli pedon silmissä, toisena ajatus onko mun tyttö turvassa vai kiinnostuiko joku raiskaaja siitä. Samalla pelkään ja vihaan, haluan itsekkin tappaa, tappaa kaiken minkä pidän väärintekijänä. Ottaa petolaumani ja mennä raatelemaan kaikkia mistä en pidä, tämä on häiritsevä tunne.

Teen niinkuin ennenkin unohdan tunteet, en välitä, nauran vain ja sanon itsekseni haista vittu koko maailma en halua teitä olette valhetta ja vääryyttä ja paskaa. Menen takaisin pimeyteeni missä ei ole valhetta.

1 tykkää
Lue kommentit (0)