Blogi

moi etin lähinnä vaa juttuseuraa, mut ei ois kiva löytää jotai vakavampaaki joten jos oot 00-02 jätkä nii tuu ihmees juttelee:) aikoi ja tällä hetkellä pystyn käyttää vaa ig:tä mutta voit sä myös addaa snäpis niin tuun sielkin jutteleen kun pääsen sinne:)

0 tykkää
Lue kommentit (0)
Blogi

My story // Mun tarina 

'Joskus sitä miettii, et onko tässä omassa elämässä yhtään mitään järkeä. Mun olemassaolokin on sekottanu tätä maailmaa niin paljon, et mietin usein, olisko parempi jos en olis koskaan ees saanu alkuani (kirjoitettu ennen tämän blogin kirjoittamista).'


   En tiedä, miks ihmeessä kirjotan tän tänne, mutta ehkä tylsyys aiheuttaa vaan sen, et kirjottaa muiden nähtäväks koko elämänsä. Sitä paitsi mua ärsyttää kun kaikki aina sanoo niin kateellisena, et "hyvähän sun on sanoa, oot yks kultalusikka suussa syntynyt. Et oo avioerolapsi, osaat kaikenlaista: soittaa pianoa, laulaa, kirjottaa hyviä tarinoita, näytellä, olla lasten kanssa ja oot vieläpä hyvä koulussa." Ne ei kuitenkaan tiedä mun taustaa tai sitä, etten oikeesti oo semmonen kun ne luulee.
   Mun äiti ja iskä oli jo eroomassa, kun selvis, et mä oon tulossa maailmaan muutaman kuukauden päästä. Just perinteistä mua: muuten asia olis ollu tyylillä "hyvä, kiva, moi", mut sit tulen minä ja sotken kaiken. :D
   Noo, päättivät sit yrittää vielä mun vuoksi, olinhan mä niiden tuleva esikoinen. Ei se kuitenkaan oikein sujunut, ja kun mä olin noin vuoden, iskästä tuli mun yksinhuoltaja.
   Kaikki oli sinänsä ihan hyvin seuraavan vuoden. Asuttiin iskän kaa kaksin ja pelleiltiin yhdessä, meille kehittyi semmonen tosi vahva isä-tytär -side, joka ei vieläkään ota murtuakseen, vaikka joskus miettii, että pitäiskö meidän vähän rauhottaa niitä keskinäisiä läppiämme... :'D
   Mun ollessa kaksi iskä löysi uuden naisen ja ka-boom! Siinä se. Yhtäkkiä olinkin jo neljävuotias ja isosisko. Ja mulla oli kaks äitiä: toinen, joka oli biologisesti mun vanhempi, ja tää toinen, joka musta huolehtii.
   Mun biologiselle äidille sairaudet on ollu mun koko eliniän pakokeino kaikesta vastuusta ja epämiellyttävästä. Sen takia se ei oo koskaan oikein hoitanu mua, enkä mä oikeestaan edes tunne koko tyyppiä. Jos sen pitää tehä jotain, jota se ei jaksa, se keksii itelleen sairauden ja that's it (sinänsä aika fiksua).
   En oo ajatellu sitä ihmistä mitenkään sen tarkemmin moneen vuoteen, ja mun luonne on sellanen et laitan epämiellyttävät asiat vaan syrjään enkä käsittele niitä sen kummemmin. Sekään ei paljoa yhteyttä oo pitäny aiemmin, hyvät synttärit, nimpparit (koska meillä on sama nimipäivä) ja joulut tulee kyllä vielä vuosittain.
   Kaikki olis hyvin, mut mun huoltajaäidin mielestä mun pitäis "käsitellä tää asia ja kasvaa vahvaks aikuiseks". Mä vaan en tiedä, mitä ajattelisin.
   Sen lisäks mä ja mun huoltajaäiti ei olla oikein ikinä tultu kunnolla toimeen. Ongelma ei oo siinä, ettenkö haluais, et se on mun äiti, eikä sillekään oo mikään ongelma pitää mua omana tyttärenään. Ongelma on siinä, että meillä on niin erilaiset luonteet: mä en suutu ikinä oikein mistään ja tykkään vitsailla ja haaveilla kaikesta sekä olla vapaa, se taas on tosi käytännöllinen, kontrolloiva ja tehokas ihminen, joka ottaa itteensä tosi helposti.
   Viime aikoina mä oon alkanu haaveilla toisenlaisesta elämästä. Siitä toisesta vaihtoehdosta joka mulla on, siitä, jossa mun perheenä olis mun biologinen äiti ja ehkä myös sen nykyinen poikaystävä. Voi olla, että me ymmärrettäis toisiamme, ja nyt yhdessäolo vois olla helpompaakin kun sen ei tartte vaihtaa mun vaippoja :D
   Nyt asia on vielä astetta kiinnostavampi, koska mun biologinen äiti on alkanu enemmän laittaa viestiä ja haluais olla yhteyksissä mun kanssa, tosin meillä ei oo enää toistemme numeroita koska molempien numero on vaihtunut. Sitä paitsi oon väittäny vanhemmilleni, et se ihminen ei kiinnosta mua, koska mä pelkään, et siitä syntyy hirveä riita jos edes vihjaan et haluisin muuttaa sinne. Iskä vois ymmärtääkin; se on sanonu, et on mun tukena mitä ikinä päätänkin. Äiti (huoltaja) ottais kuitenkin asian varmasti niin, että hänen tarjoamansa elämä ei nyt ole kelvannut, että hän on nyt totaalisen epäonnistunut ja että minä olen kiittämätön paskiainen.
   Mutta olen ajatellut asiaa paljon kuluneen puolen vuoden aikana. Ajatellut ja tullut siihen tulokseen, että haluan vihdoin tutustua siihen ihmiseen, jonka ansiosta olen tässä maailmassa. Ehkä mä taas vaan aiheutan seuraavan katastrofin, kuten mulla on tapana tässä elämässä, mutta jospa siitäkin sopasta joskus selvittäisiin. Mä en viihdy vankina, eikä mun luonteeseen kuulu periksi antaminen. Haluan olla vapaa ja rohkea. Outolintu.

 

5 tykkää
Lue kommentit (2)
Blogi

Kerron itestäni ? 

Joo eli oon siis 16 vuotias tyttö järveläst, mulla on semmoset haaleen pinkit olkapäille asti ylttävät hiukset ja silmälasit.

Asun hämeenlinnassa koulun takii viikot, mutta perjantaista- maanantaihin oon kotona järvelässä. Käyn siis amiksen ekaa vuotta valmentavassa koulutuksessa. :) 

Tykkään ruoanlaitosta, kuvien ottamisesta ja kauhuleffoist. 

Mut saa tulla addaa snäpis: veeraa215

Ja sit myös instas: veeraemiliaa__ 

Lisään mielellää vaa semmosii 15-17 vuotiait tyyppei snäppii ja instaa! :)

0 tykkää
Lue kommentit (0)
Blogi

Ikä ja ulkonäkö painoitteisuus sekä sen vaikutus muihin 

 

Sehän on validi fakta, että nykyään tosi monet katsovat toisia ihmisiä vain iän ja ulkonäön perusteella tai ainakin sen perusteella päättävät jos tutustuvat/puhuvat niille. En varsinaisesti tiedä mistä tämä johtuu, mutta oma veikkaukseni on mediasta/mainoksista saatu kuva.

 

Omasta mielestäni kun ikä ei todellakaan sano ihmisestä mitään, yhteisiä asioita/mielenkiinnon kohteita voi olla vaikka ikäeroa olisikin esim 5-vuotta.
Sellaisiakin ihmisiä on ketkä saattaa näyttää hyvältä monenkin silmään, mutta silti olla tosi yksinäisiä tai sellaisia kenellä ei juuri kavereita silti ole. Itseä ihmisessä kiinnostaa enemmän se minkälainen hän on eikä se miltä hän näyttää tai minkä ikäinen kyseinen henkilö on ja jos tätä ei voi hyväksyä niin mun kanssa ei tarvitse olla myöskään tekemisissä.

Läheskään kaikilla siis ei todellakaan ole itseä vanhempia/nuorempia kavereita sen takia, että kyse olisi hakijasta vaikka siitäkin jossain tapauksissa saattaakin olla kyse vaan siitä, että on oikeasti ihmisiä ketkä ovat samanhenkisiä eikä se ole laisinkaan huono asia kun tosiaan oman henkisten ihmisten kanssa aikaa viettäminen on se mukavin tapa.

Itselle tullut paljonkin sellaisia ihmsiä vastaan ketä ei mikään muu tunnu kiinnostavan kun toisen ulkonäkö, jonka vuoksi muhun ei ole esimerkiksi haluttu edes tutustua, näkemisestä puhumattakaan. Tästä seuraa helposti se että saa sen kuvan ettei kelpaa sen näköisenä kun on vaikka niin ei välttämättä olisikaan. Tästä seuraa huono itsetunto, jonka parantamiseen menee todella kauan aikaa kun melkein aina kun somessa yrittää ihmisiin tutustua niin sitä tulee vastaan. Halusi sitten tai ei.

Nykyään aina kun yritän tutustua uusiin ihmisiin niin tästä on jäänyt jäljet siten, että odotan aina sitä kun kysytään melkein ekana kuvaa ja sitten sen jälkeen poistetaan kokonaan esim snäppi kavereista. Sen jälkeen tulee vaan todella huono fiilis, että miksi edes yrittää.. Se on todella ärsyttävää, mutta se ilon tunne kun löytää ihmisiä kenelle ikä tai ulkonäkö ei mitään merkitse niin se on todella mukavaa.

Koittakaas ihmiset siis oikeasti miettiä, että mikä tarve on erotella ihmiset ulkonäön tai iän takia. Iän ymmärrän kyllä tavallaan, mutta kannattaa silti miettiä. Sosiaalisia normeja voi hyvin sen verran joustattaa.

3 tykkää
Lue kommentit (5)