ai saataba

aina kun ajattelimme katsoimme taivaalle ja aina kun katsoimme taivaalle painuimme ajatuksiimme.

Älä jäkätä

otetaa aikaa 100m juoksusta siis ehkä ei koska mä häviin tarkotus on välttää iköävät etsitään suunta ,,kyl Mus. asuu pikku pelimaailma  välillä siit ei tuu loppua ,niinku noi verkkopelit nyt pätee, ihanteellinen kaveruus

Heipparallaa te kaikki lukijat :)

Nyt on todellakin kulunut aikaa edellisistä höpinöistä. Tällä hetkellä tosiaan oon kesälomalla, tätä kestää vielä syyskuun alkuun asti! Kesän alussa oli tuttuja seukkarin hommia, toki en enää ollut isonen, vaan avustaja, mutta samoja hommia melkein kuitenkin :) Onhan tässä ehtinyt jo tuumata, että saattoi olla vika kerta noissa hommissa. Ei ehkä enää ole omaan ikään sopivaa tekemistä, toki nuorten kanssa saa jonkun verran olla tekemisissä, tosin avustajana huomattavasti vähemmän kuin isosena. Voisi olla itselle muutenkin hyödyllisempää, jos saisi oman alan hommia, toki opiskelijana se ei ole aina niin helppoa. Toisaalta tykkään kyllä pitää myös ihan vaan lomaa, ilman mitään stressin aiheuttajia. Syksyllä ehtii kyllä sitten ihan jo uupumiseen asti opiskella. 

Mulla oli myös viimeisenä haasteena koulun osalta kolmen viikon työharjoittelu lastensuojeluyksikössä. Se oli mielenkiintoinen kokemus kaikkinensa. Uskon, että haluan olla tuolla alalla ja nimenomaan tämän asiakasryhmän kanssa työskentelemässä tulevaisuudessa. Se oli myös sellainen maailma, joka avasi omia silmiä vielä enemmän. Miten voikaan niin moni asia vaikuttaa toisiinsa. Koen, että nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea oman elämänsä rakentumiseen, se ohjaisi heitä mahdollisesti myös sujuvaan aikuisuuteen. 

Psyykkisen hyvinvointini kannalta olen tällä hetkellä ihan neutraaleissa tunnelmissa. Ei ole erityisen masentuneita ajatuksia mielen päällä. Onnen tunteita herättää toki myös pieni siskon poika, jolle tulin tädiksi pari kuukautta sitten. En niin lapsi-ihminen ole, enkä omia lapsiakaan halua. Siskon tilannetta vieressä seuranneena, tunne vahvistuu entisestään, että oma lapsi olisi aika hirvittävää! :D Ihanaa on kuitenkin olla tätinä, kun näkee, miten pieni ihminen kehittyy ja muuttuu koko ajan. Vaikka paljon ihania asioita elämässä on tapahtunut ja yllätyksiäkin on näihin kuukausiin sopinut, olen silti jonkun verran joutunut painimaan oman kehonkuvan kanssa. Jotenkin tajuaa, että kun olen pitkään sanonut itselläni olevan hyvä itsetunto ja positiivinen kehonkuva. Niin, onhan se ollutkin, kun ei ole tapahtunut muutoksia. Mutta nyt, kun tässä on alkanut kertyä joitakin kiloja ja osa vaatteista kiristääkin eri tavalla kuin ennen, huomaan heti, että alan miettiä näitä juttuja yhä enemmän. Tiedän kyllä, että muutokseni eivät ole maailmaa mullistavia, saati edes kovin näkyviä, mutta tässä ei niinkään ole kyse vain parista kilosta, vaan siitä kokonaisuudesta. Lähinnä harmittaa, että oma itsetunto ja itsevarmuus on niin pienestä kiinni. Haluan toisaalta ajatella myös niin, että nyt ainakin tunnistan itsessäni aiheen, jota minun tulee itseni kanssa työstää ja kehittää. Ehkä tässä vielä oppii rakastamaan jokaista muutosta itsessä! 

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti höpinöitäni. Kommentoi toki jotain, mitä mieleen tulee! :)

tuu snäppää: Kappenaattori