Joo, päätin vielä kertoa eräästä ystävästä ja illasta hänen kanssaan.. Vaikka en tykkää puhua muiden asioista on ihmisiä joille voin uskoutua ja ihmisiä jotka uskoutuvat mulle. Se on ollut mulle aina suuri kunnia, säilyttää toisen asioita ja pitää ne omana tietona. Itse pitäisi oppia siihen että puhuisin enemmän omista ajatuksista ja tunteista. Mutta joskus se pelottaa, välillä on vaan semmonen tunne että kuormittaa toisia liiaksi. Sitten sitä on vaan hiljaa mieluummin. Haluaisin kovasti puhua ja kertoa asioita, mutta jokin outo solmu on joka estää puhumasta suoraan. Eräs ystäväni joka on tullut läheiseksi todella lyhyessä ajassa, ei tykkää yhtään kun oon hiljaa. Toisaalta ymmärrän häntä oikein hyvin, mutta jos on aina pitänyt päänsä kiinni niin on sen avaaminen yhtäkkiä spontaanisti mulle hyvin vaikeaa. Silti hän toimii hyvin eräänlaisena apuna ja rohkaisee puhumaan vain olemalla vieressä. Opin joka päivä jotain uutta. Muutenkin ollaan paljon samanlaisia. Pelot muiden hyväksymisestä, yksin jäämisestä vakavaan masennukseen, kaikki on tullut koettua  Joten ilman muuta haluan auttaa, parhaani mukaan. Tämä ilta muutti niin oman ajattelutavan kuin varmaan edes osittain hänenkin. Tuntui kuin vuosien kaikki pettymykset, pelot, suru kaikki negatiivinen olisi kadonnut hänen silmistä. Ja tilalle tuli iloa, hymyä ja naurua. Tuon kaiken näin hänestä ja olin kerrankin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Haluan että hän saa tuntea niin vielä uudelleen ja uudelleen. Kunnes kaikki epäluulo, väärinkäsitykset ja pelot on poissa. Niin syvän vaikutuksen se sai aikaan. Vaikka kaikki ei olisi aina hallinnassa, voi niitä korjata. Minä korjaan sinut. Tämän lupaan itselleni 

Joo-o

Ensimmäinen ihan oikea blogi teksti.. Kassotaan kuinka usein tänne availen tätä sanallista arkkuani. Ainakin haluan yrittää, ei sitä muuten voi missään onnistua jos ei edes yritä. Mulle on kyllä usein sanottu että olen semmonen bloggaaja persoona, tiiä nyt sitten varsinaisesti mitä sillä tarkoitetaan. Toisaalta, en tatuoisi kirjoituskoneen kuvaa otsaani, vaikka sormeni ovatkin aina kirjoittamassa, joko paperille, näppäimille tai luurilla. Eniten tykkään kirjoittaa olotiloista tai jos jokin on vaan mielen päällä. Runoja kun on mieli maassa, biisejä kun on inspistä, käsikirjoituksia kun on aikaa etc. Eli oon luova ihminen, puran omaa turhautumista, raivoa ja rakkautta kaikkeen mikä pysyy jossain tallella, myöhempää tutkailua varten. Teen muutenkin paljon asioita omissa oloissani, olen melkein erakko ja yhdessävaiheessa jopa introvertti. Tykkäsin olla itekseni, mutta alkoi se myös lopulta ottamaan päähänkin. Jos esim. kaveri soittaa ja kysyy missä oon, niin rupesi ärsyttämään kun vastasin aina että kotona. Ehkä se oli mikä pysäytti ja herätti uinuvan sosiaalisuuden. Tykkään olla ihmisten seurassa, mutta niitä ihmisiä tuntuu vaan olevan loppujenlopuksi aika vähän, jotka pitävät minusta juuri sellaisena kuin oon. Joidenkin ihmisten seurassa oon tosi varautunut ja mietin melkeen kaksi kertaa mitä edes sanon tai jätänkö sanomatta. Oon varautunut lähes niin aina että monet uudet ihmiset luulee mun olevan jotenkin "Liian" erillainen, mutta olen omaitseni vaan semmosessa seurassa kenet koen tuntevani. Onneksi on edes ne muutamat joiden puoleen kääntyä tai itse puolestaan auttaa tarpeentullen, sanotaanko että he ovat omalaatuisia ja värikkäitä persoonia jotka koen yhtä outoina kuin itseni ja näin ollen olen mukana laumassa. Tai ainakin koen kuuluvani jonnekkin, sitä olen tavoitellut niin kauan kuin jaksan muistaa.. Tulla hyväksytyksi. Olla muutakin kuin pelkkä tyhjä kuori. 

Kaamosmasennus tai jokin sen kaltainen vaivaa. Tai no ei se ole pelkkää sitä, mutta se asia on itselleni vielä niin sumun peitossa että en tiedä miten sen puran vai jätänkö sen vaan sisälleni ja joku kaunis päivä räjähdän. Olisi sekin toisaalta kokemus. Polttaa päreet ihan tonnilla huutaa ja raivota niin kauan että veri pakkautuu päähän. Näin voin sanoa jo tässä vaiheessa tekstiä että olen Erityisherkkä, mikä ei vielä silloin kun se mulla ns. todettiin, ollut mikään sairaus. Nykyään on. No sairaudelta tää kyllä välillä oikeesti tuntuukin. Mielialat vaihtelee, innostut helposti, suutut helposti, saatat pahoittaa mielesi paljon herkemmin jne. Tiedän että joku alkaa siitä vielä vittuilemaan, mutta siinäpähän kettuilee. Jos oma elämä on niin täydellistä, että on varaa kommentoida muiden niin mikäs siinä. Sen piti sanomani vielä tästä erakkona olemisesta, se on vaikuttanut vahvasti myös parisuhteisiin. Viimeksi mut jätettiin toisen takia, luultavammin siksi että tykkään olla rauhassa enkä olla tuolla ja mennä ja juosta joka suuntaan..

Mutta tässä tämänkertaiset, säästetään nyt puhetulvaa muillekin päiville!

mitä mieltä jengi legendaarisesta pelistä

kaikki tutut ja tuntemattomat rohkeesti höpöttelee kaikest maan ja taivaan väliltä....