Blogi

Virheet 

Moi taas lähes kahen kuukauden tauon jälkeen! :D Näköjään muutaman kk perinne ei mene rikki vieläkään :D Mutta tosiaan, jos sitä rupeis puhumaan tai siis kirjottelee jostain asiasta mikä tuli tässä mieleen. Nimittäin virheistä :D

Puhun ihan kaikenlaisista virheistä esim. koevirheet, suhdevirheet, harrastusvirheet, virhevalinnoista jne jne. Lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkälle, mut oon varma että ymmärrätte pointin ilman, että selitän kaikkia mahdollisia tapauksia. :D Tosiaan monilla voi olla paineita virheiden tekemisestä tai pelkoa niiden tekemisestä, mutta rest assured. Virheet ei oikeesti oo niin iso asia, uskokaa mua. Virheet auttaa meitä oppimaan. (Huom. sanonta "kantapään kautta") Jotenkin me ihmiset tahdomme aina muistaa kaikki meidän tekemät virheet paljon paremmin kuin onnistumiset. Nimittäin virheen tekeminen aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia, jotka aivot laittaa muistiin ja niin muistetaan virheitä. Sen takia meitä pelottaa myös tehdä lisää virheitä. Se, että muistetaan auttaa siinä, että ensi kerralla tiedetään miten ei pidä toimia. Kuitenkin jotkut saattavat tehdä saman virheen monta kertaa ennen kuin oppivat pääsemään siitä yli esim joku urheilusuoritus. Mulla itellä kesti kauan (varmaan kaksi vuotta) oppia lyömään lentopalloa alaspäin niin, että se osuu kenttään, eikä mene yli tai jää verkkoon kiinni. Ennen ensimmäistä onnistumistanikin (vahingollista) oli mennyt monia kuukausia. Mutta vaikka tein jatkuvasti virheitä, niin silti yritin aina uudestaan ja uudestaan, kunnes osasin. Samaa pätee muissa asioissa. "Ei hitto, aina unohdan kokeessa merkata tuota matikan kaavaa tuolla tavalla" "Treenataan kunnes osaan ja muistan" "Kappas tuossa kokeessa muistin sen laittaa oikein." "Jes!" Se tunne on ihana. Onnistut viimeinkin jossakin, mitä oot yrittänyt jo kuinka kauan. Halleluja! Se saa tuntemaan sen kaiken yrittämisen ja vaivan sen arvoiseksi, vaikkei varsinaista palkintoa tule. Virheistä oppii, sillä ne muistaa. Yks mun oma keksimä viisaus (vaikkakin liioittelen varmasti sanomalla viisaus) menee näin: "Susta tulee paras vasta, kun olet tehnyt jokaikisen mahdollisen virheen niin monta kertaa, ettet tee sitä enää edes puoliunessa." Tämä koskee lähinnä harrastuksia ja asioita, joissa kilpaillaan toisten kanssa.

Joku saattaa parisuhteessa mokata pahasti vaikka vahingossa hajottamaan kumppaninsa talosta jotain tai känni-ilta joka menee pieleen. Se on okei, niitä sattuu. Kumppani antaa varmasti anteeksi, jos se rakastaa sua. Toki jos toistat saman virheen monestikin siitä huolimatta,vaikka kumppani sulle räyhää, niin silloin se tarkoittaa sitä, ettet tosissasi edes yritä korjata sitä virhettä. Kuitenkin jos tosissasi yrität, mutta silti mokaat, kumppani varmasti näkee sen, että yrität korjata sitä ja antaa varmasti anteeksi. Vaikka virheitä saa tehdä, se ei tarkoita sitä, että niitä pitää tehdä. 

Joskus voi tulla fiilis, että oot tehnyt niin pahan virheen, ettei sitä voi korjata. Tiedän tunteen. Minulle myös on käynyt niin joitakin kertoja. Olo on toimeton, en osaa, enkä halua yrittää enää. Tuntuu pahalta. Virhettä ei voi enää korjata. Kaikki on pilalla... jne jne. Onko tuttu tunne? Silloin ei auta muistaa kuin se, että jos jäät murehtimaan virhettä, kaikki se aika, mikä menee siihen... Mieti nyt mitä kaikkea olisit voinut tehdä sillä välin kun mökötit viikon ajan tekemääsi virhettä. Aivan liian monta tuntia meni hukkaan. Olisit voinut hengata frendien kaa, olisit voinut kahtoa netflixiä, olisit voinut opetella jotain uutta. Olisit voinut pelata pelejä. Huhhu, tuntuu kauhealta kuluttaa aikaa turhaan virheen murehtimiseen. Vaikka murehdit sitä kuinka paljon, se fakta, että teit silloin virheen ei katoa. Se on karu totuus. En tietenkään sano, että virheitä ei saa murehtia. Totta kai saa, mutta rajansa kaikella. Hyväksy tekemäsi virhe, pyydä anteeksi kaikilta keitä virhe kosketti (vaikka pelkästään sinua, joten itseltä voi pyytää anteeksi ja itselle voi antaa anteeksi) ja lupaa heille, että yrität tosissasi kehittyä ja olla tekemättä sitä virhettä toiste.

Tietenkin on myös olemassa ilmiselviä asioita, joiden pitäisi toimia niin ettei kukaan virhettä tee, esimerkiksi maidon kaataminen lasiin taikka vaikka käveleminen eteenpäin. Mutta todellisuudessa on ihmisiä, jotka tekevät myös niissäkin virheitä, mutta niitä sanotaan ennemminkin "sattumiksi" tai "vahingoiksi". Nekin on ihan normaali asia, kukaan ei ole täydellinen, kaikki tekevät virheitä.

Luuletko olevasi täydellinen, sillä ettet tee virheitä? Mieti nyt uudestaan. Jos et tee virheitä, miten tiedät missä sun pitää kehittyä. Olet koko ajan samalla tasolla, etkä tee virheitä. Missä kehitys? Virheiden tekijät tietävät missä heidän pitää kehittyä. He tietävät miten tulla paremmaksi, no tietenkin korjaamalla virheet. Haluatko oikeasti olla täydellinen? Haluatko tylsästi vain osata ja osata? Paljon hauskempaa on nähdä vaiva omaan kehitykseen ja saada siitä onnistumisen palkkio kovan vaivan vuoksi. Jos oikeasti haluat tietää, missä teet virheitä? Aloita jokin sinulle täysin tuntematon ja uusi asia, harrastus tai muu sellainen. Huomaat tekeväsi virheitä. Hyvä nyt voit kehittyä :D

Kuunnelkaa, kun sanon: Rohkeutta, tehkää virheitä, oppikaa niistä, kehittykää. Käyttäkää virheitä, älkääkä antako virheiden käyttää teitä!

Kiitos ajastanne, kun jaksoitte lukea. Saa kommentoida, kysyä lisää, vastaan mielelläni kaikkeen! Saa myös ehdotella aiheita mistä voisin puhua. Kuitenkaan en lupaa, että siitä aiheesta pitkää ja hyvää tekstiä on tulossa, sillä mun on helpompi kirjoittaa asioista, jotka koskettaa mua. Kuitenkin aina voin yrittää kirjoittaa, joten antaa palaa vaan! Kiitos ja näkemiin(muutaman kuukauden päästä xD)!

Tomi kiittää ja kuittaa.

0 tykkää
Lue kommentit (2)
Blogi

Miksi olen nakki!  

Eräänä iltana velho muutti ihmisiä nakeiksi ja jätti heidät metsään. Pian nakit valloittivat maailmaa ja heistä tuli nakki kuningas kunta. Nakit olivat yli vaktijaita kunnes syttyi sota. Kaikki nakki kansalaiset grillattiin suurissa juhlissa. Joten ihmiset ottavat nakki kuvia nakkien muistolle. Tarina ei ollut tosi vaan täyttä 100% nakkia! 

0 tykkää
Lue kommentit (0)
Blogi

Syksyn sävel 

Kun tuuli kuiskaa

Perustuu tositapahtumiin, nimet muutettu.

Vain elämää

Yhdeksän vuotta sitten, pienessä kaupungissa jossakin päin Suomea parikymppinen Johnny rojahti nojatuoliinsa ja mietti mitä tekisi sinä lumisena ja pimeänä marraskuisena keskiviikkona. Päivän jo kääntyessä iltaan, hän huomasi nukahtaneensa ja herätessään hän luki puhelimeensa tulleet viestit. Kaverit Eemeli ja Arska olivat saaneet kuningasidean, että lähtisivät Johnnyn kanssa nauttimaan nestetasapainoa ylläpitäviä virvoitusjuomia eräiden sweet sixteen -ikäluokan edustajien luokse erääseen opiskelija-asuntolan asuntoon.

Jumalten juoma

Johnny seisoi hetken, katsoi kaksi, ja lähti alkoon, jotta kavereiden visio ei menisi harakoille. Kaupassa käytyään ja kämpilleen palattuaan Johnny kiskaisi wanhan kunnon nortin huuleen ja astui parvekkeelleen katsomaan kuinka auringon viimeiset säteet loistivat kaukaisuudessa taivaanrantaa vasten nojaavien puiden ylle. Johnny korkkasi taivaansinisen lonkeron ja katsoi alas, missä pikkukaupungin kadut alkoivat verhoutua yön hämärään hiljaisuuteen. Pari tölkkiä myöhemmin Johnny tuumi, että on aika lähteä, joten hän pakkasi adidaksen ikivanhan reppunsa täyteen taivaansinistä elämän eliksiiriä, ja katosi yöhön.

Alkulähteillä

Ikuisuudelta tuntuneen puolen kilometrin matkan jälkeen hän saapui Arskan asuntoon, jossa Eemeli ja Arska olivat hörppineet omia sandelssejaan suunnilleen samaan tahtiin kuin Johnny lonkerojaan. Puolisen tuntia myöhemmin asuntoon saapui myös Jedi, joka oli silminnähden ja ennen kaikkea hajun perusteella kitannut sisuksiinsa jotain miestä vahvempaa, mutta tämä oli oikeastaan Jedin tavaramerkki, joten kaverukset eivät olleet yllättyneitä lainkaan. Pojat mättöivät vielä noin tunnin janojuomiansa, ja sitten olivat sitä mieltä, että kyllähän niitä sweet sixteen -neitoja voisi käydä tervehtimässä, joskin Jedi sammui Arskan vessaan, joten hänen syliinsä aseteltiin pahvinen sandelspakkauksen pala, johon kirjoitettiin asunnon numero, johon kaverukset lähtevät.

Vaaran vyöhykkeellä

Siirtymätaipaleella, eli 20 metrin matkalla Arska ja Johnny kiskoivat kessua ja Eemeli työnsi omien sanojensa mukaan 'mustaa kultaa' huuleensa, mikä sai hänet näyttämään vielä tavallistakin typerämmältä. Nortit imaistuaan pojat soittivat neitokaisten ovikelloa, ja ovi aukeni lähestulkoon välittömästi. Sisällä asunnossa Johnny katsoi, että tunnisti yhtä lukuunottamatta kaikki neljä neitokaista, koska olihan Johnny ollut useasti ennenkin nauttimassa lähistöllä elämän eliksiiriä, ja nämä kolme neitoa olivat aina välillä tulleet juttelemaan. Mutta nyt ilmassa leijui jotain uutta, mitä Johnny ei ollut kokenut koskaan ennen. Tuo mystinen ruskeasilmäinen neito, jonka pitkät tummat hiukset heilahtivat villinä ja vapaana, kun hän kääntyi katsomaan Johnnya ja sanoi nimekseen Doris. Hän vei Johnnyn järjen täysin, vaikka Johnny onnistuikin jotenkuten uskottavasti esiintymään, jottei kaverit huomanneet mitä oli tapahtumassa. Doris kyllä huomasi, ja ilmeisesti tunteet olivat molemminpuoliset, sillä Johnny ilmoitti menevänsä nortille, jolloin Doris totesi välittömästi, ehkä liiankin nopeasti, että lähtisi myöskin ulos.

Andalucian yö

Ulkoilma oli mittarin mukaan painunut pakkasen puolelle jo kahdeksan asteen verran, mutta Johnny ja Doris eivät huomanneet lainkaan kylmyyttä, vaan he olivat täysin toistensa lumoissa, he kyselivät toisiltaan kaikkea, he juttelivat kaikesta ja kuten kaikissa satutarinoissa, primitiivisen, alkukantaisen himon vallassa heidän huulensa kohtasivat toisensa lyhtypylvään kelmeän valon alla ja jossakin soi sillä hetkellä katkelma Dingon hienosta kappaleesta Autiotalo.

...on silmissäs Andalucian yö, ja pimeessä pääni sun rinnoillesi lyön. En uskalla edes ääneen hengittää, ja tuoksusi vie tajuntani pimeään...

0 tykkää
Lue kommentit (0)
Blogi

Tarina suuresta valkoisesta Oravasta. 

24.4.1857 Kuusisataa vuotta Väinämöisen (ei nykyisen Random-inkarnaation) kuoleman jälkeen eräässä suomalaisessa ( silloista Venäjän suurvaltakunnan alueella liikuskeli yksisilmäinen Suur-Karhu tavanomaisella marjojen syönti-ja neidonkaappausretkellään. Hän oli juuri herännyt Siperian jääluolastansa jonne oli vetäytynyt talviunille valloitettuuan yli puolet maailmasta Tsingis-Khanin riveissä nousten Sotamarsalkaksi. Moinen titteli oli kuitenkin hyvin merkityksetön tälle Suur-Karhulle, anyways: ollessaan siis tavanomaisilla retkellänsä hän kömmähti suonsilmään kesken Hillan syönnin..

 

KarrrHu koitti rimpuilla aikansa, todeten vain uppoavansa yhä syvemmälle suonsilmään. Tietäen loppunsa tullen hän valmistautui haukkamaan suovettä keuhkoihinsa kunnes kirkas valo alkoi polttamaan vielä tallella olevaa vasenta silmää. Hän tunsi kuinka tämä samainen valo veti häntä ylös suonsilmästä, ja suonsilmästä päästyen levitoiden ylös suomaasta. 

Karrrhu levitoi suomaan yllä ja ylipuolet maailman ihmeistä jo nähneenä totesi murahtaen äänen "Mitä helkkaria!?!?!?". Sitten hänen yhden silmänsä näkökenttään ilmestyi vielä Suur-Karhua isompi olento. KarrrHu murahti jo kuulustelevaan sävyyn: MITÄ HELVETTIÄ TÄMÄ ON KUKA SINÄ OLET?!?!?" Valtava vaalea olento vastasi pienen oravan äännellä: "Minä olen suuri valkoinen Orava, kaikkien oravien ja maanpäällisten eläinten ja olentojen pyhä ilmentymä Herra Karrrhu. Minulla on teille ilmoitusluontoinen asia". "Ja mikähän se mahtaa olla?!?" KarrrrrHu murahti jälleen. Olen valinnut sinut vaalimaan tietoa itsestäni, Suuresta vaaleasta Oravasta ja minun kantamasta pyhästä Valostani. Olen vain metafyysinen valon ilmentymä ja täten en voi ottaa fyysistä muotoa, kuin hetkeksi ja suurinosa maailmasta ei enää usko itseensä eikä mihinkään metafyysiseen. Olen siis valinnut teidät herra Suur-Karhu Karrrhu, sotamarsalkka johdattamaan luomakunnan takaisin Valon piiriin.

Epäilys alkoi herämään melkein kaiken nähneen Suur-Karhun mielessä: "Mitähän helkkaria tämä on? Olenko minä kuollut? Vai olenko vihdoin ja viimein menettäny järkeni kaikkien niiden hunajasimatynnyreiden jälkeen? Vai johtuuko se lähi-idässä polttamistani vihreistä suitsukkeista? Voi ei... Ehkä minun olisi vain pitänyt jäädä Siperiaan nukkumaan luolaani ikiajoiksi. Näin hän mietti ääneen kunnes tajusi sanoneensa juuri kaiken ääneen.

Suuri valkoinen Orava katsoi KarrrrrHua lempeästi kuunnellessaan tämän horinointia ja tämän lopetettua hän naurahti ja totesi: "Et suinkaan kuvittele. Tiedäthän itsekin, että Valo on olemassa ja todellista. Olet vain elänyt niin kauan pimeydessä Karhukaiseni, että sinäkin olet sen unohtanut".

JATKUU

"Toden totta" KarrHu miettiä kärsinyttä päätänsä raapien. "Olen elänyt niin kauan pimeydessä" "Olen raiskannut ja surmannut kyliä sotaretkilläni, joskus ilman mitään järjellistä syystä, pelkissä hunajasimahouruissani" "Miten on mahdollista, että tämä Pyhä suuri valkoinen Orava on valinnut minut valon sanansaattajaksi?" Suur-Karhu havahtui jälleen siihen, että oli ajatellut ääneen. Ei mikään ihme, sillä viime vuosisadat hän on kulkenut yksikseen ja keskustellut vain ja ainoastaan itsensä kanssa.

Suuri valkoinen Orava jatkoi "Tuntemattomat ovat valon tiet. Eihän luomakunta ole vieläkään löytänyt Graalin maljaa eikä Sampokaan onnea tuonut" "Muista että sinäkin synnyit alunperin Valoon ja vain lankesit pimeyteen. Aikoinaan sinuakin KarrrHu pidettiin pyhänä olentona" 

"Toden totta", tuumasi KarrrHu. Hän katsoi yläviistoon miettien ja kelaten muistojansa kuin filmirullaa, irti lentäneet päät vilahtelivat filmissä, samoin Siperian jylhät arot, kuin myös ensi kännit ja ensi kosketukset naaraskarhuihin, aina aikaan kunnes KarrrrHu oli pieni karhun poikanen. Ja vasta silloin hän muisti, mistä oli alunperin tullut. Hänhän toivoi vain elämällensä hunajapurkkia ja leppoisaa elämää aarnimetsän siimeksessä.

Suuri valkoinen Orava nyökkäsi ja totesi "Aivan." "Mitä? Taasko minä ajattelin ääneen?" Karhu tuhahti. Orava nauroi ystävällisen veijarillisella äänellään ja vastasi: "Ehei. Katso minä olen Valon ilmentymä, ja olemme kaikki, sinä ja minä osa samaa Valoa ja koko luomakunta on osa sitä samaa Valoa. Täten olemme telepaattisessa yhteydessä toisiimme". "Aa, okei" KarrrHu vastasi, esittäen että ymmärsi mitä helkkaria tuo suuri valkoinen Orava selitti hänelle.

JATKUU TÄMÄ ON VASTA ENSI LUONNOSTELMA KYSEISTÄ SARJAA

Tarinassa seuraavaksi MM. Karhun-luola ja Karhu tapaa jäniksen, karhu tapaa valkohäntäpeuran, karhu vierailee lähikylässä

3 tykkää
Lue kommentit (2)